perjantai 6. maaliskuuta 2020

LOMALLA TALVEN IHMEMAASSA



Vaikka talvi täällä Pirkanmaalla on ollut melko sateinen ja synkkä, eikä lunta ole ollut juuri lainkaan, päästiin me silti kokemaan se oikea talvikin! Tammikuussa vietimme viikon ihanissa lumisissa maisemissa Levillä. Loma tuli todella hyvään väliin, sillä teki hyvää ottaa pieni irtiotto arkeen, vaihtaa maisemaa ja päästä viettämään aikaa vain perheen kesken. Tälläkin kertaa olimme matkassa suuremmalla porukalla sillä mukana oli meidän oman pienen perheen lisäksi myös äitini, kaksi veljeäni ja siskoni. Elian nautti koko viikon, kun sai viettää aikaa mummun kanssa. <3

Matkamme meni jälleen kerran todella hyvin. Lähdimme aamuyöstä liikkeelle ja Elian nukkui melkein matkan puoleen väliin saakka. Koko matkan ajan selvisimme vain kolmella pysähdyksellä! Elianin kanssa matkustaminen on kyllä aina sujunut yhtä hyvin. Joko hän nukkuu autossa tai katselee kirjoja tai lastenohjelmia, leikkii tai napostelee välipalaa. :) Lumiraja tuntui menevän Iin kohdalla ja sen jälkeen luonto näytti tuplasti kauniimmalta. Leville ja mökille päästyämme Elian hyppäsi lumihankeen ja oli täynnä riemua! Voi sitä pienen ihmisen iloa. Sitä oli niin ihana katsoa, mutta koska kello oli jo todella paljon saimme samantien ruveta iltapuuhille ja painua nukkumaan.



Viikon loma meni yllättävän nopeasti! Säästyimme onneksi kovilta pakkasilta ja kylmältä tuulelta. Ainoastaan yksi päivä oli kylmempi ja silloinkin pakkasta oli vain - 12 astetta. Sää oli mitä mieluisin tammikuiselle lomalle. Ehdimme ulkoilemaan ja etenkin laskemaan pulkkamäkeä todella paljon. Elian rakasti laskea mäkeä yksin tai yhdessä tädin tai enon kanssa. Nauru kuului vain, kun pulkka liukui mäkeä alas. :)

Ulkoilun lisäksi vietimme aikaa myös pelaten erilaisia lautapelejä, kuten Monopolyä, Afrikan tähteä ja muuttuvaa labyrinttia. Rakastan lautapelejä ja on ihan parasta, kun on sisaruksia jotka jaksavat pelata tunti kausia. Olemme lapsesta saakka pelanneet lautapelejä porukalla. :) Herkuttelimme hyvällä ruoalla ja letuilla, laskiaispullilla ja muilla ihanilla herkuilla, katselimme televisiota ja ennen kaikkea otimme rennosti. Tämä loma oli pelkästään rentoutumista ilman sen suurempia suunnitelmia. Juuri sitä mitä tähän hetkeen kaipasinkin.

Kiertelimme äitini ja sisarusteni kanssa kaupoilla ja löysimme, vaikka kuinka monta ihanaa putiikkia. Kotiin tuomisiksi ostin pari pientä puista jakkaraa pupun korvilla varustettuna. Sopivat niin täydellisesti Elianin huoneeseen. <3






Kotiin tullessa karu lumeton totuus iski vasten kasvoja ja sen jälkeen ollaan Elianin kanssa haaveiltu takaisin pohjoiseen pääsystä. Poika haluaisi pulkkamäkeen ja äiti talvisten maisemien keskelle, mutta ensi talvena sitten. Jos silloin olisikin mahdollisuus lomailla jopa pari viikkoa. :) 

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Facebook: Suloisia unelmia

keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

KOHDUN LÄÄKKEELLINEN TYHJENNYS


Abortus inhibitus eli keskeytynyt keskenmeno luki diagnoosina Oma Kannassa. Neuvolalääkärin käynnin jälkeen kaikki tuntui niin epätodelliselta, että minun oli pakko käydä toistamiseen lukemassa käynnin tiedot Oma kannasta. Tuijotin tuota diagnoosi kohtaa joka kerta yhtä epäuskoisena ja mietin miksi juuri me joudumme käymään tämän läpi yhä uudelleen. Miksi juuri meidän vauvan täytyi kuolla? Samana päivänä sain jo puhelun Naistentautien poliklinikalta ja he kutsuivat minut käynnille. Käynti olisi jo parin päivän päästä ja siellä varmistettaisiin, että vauva oli todella kuollut. Sain myös kuulla, että saisin käynnillä jo ensimmäisen kohtua tyhjennykseen valmistavan lääkkeen ja siitä parin päivän päästä tehtäisiin kohdun tyhjennys. En tajunnut kysyä hoitajalta puhelimessa, että tehdäänkö tyhjennys kotona vai sairaalassa, joten jäin stressaamaan sitä. Tiesin, että en kykenisi tekemään tyhjennystä yksin kotona ilman lääkäreitä ja hoitajia.

Ensimmäiset päivät olivat pahimpia. Asia ei edennyt mihinkään ja kannoin kuollutta pientä enkeliäni sisälläni. Pelotti, että lääkäri olikin nähnyt väärin ja meidän pieni vietäisiin minulta vääristä syistä. Naistentautien poliklinikalle päästyäni tajusin hyvin pian, ettei näin todellisuudessa ollut. Minut otti vastaan todella mukava ja sympaattinen lääkäri, joka piti huolen siitä, että poistuessani sieltä minulla oli todellinen tilanne selvillä. Lääkäri kyseli minulta ensin onko minulla ollut mitään oireita keskenmenosta. Kerroin raskausoireiden jatkuneen normaalisti aina aamun etovaan oloon saakka. Kerroin hänelle, kuinka minusta tuntui niin epätodelliselta tämä tilanne. Mitään vuotoa ja oireiden puutetta ei ollut kuten suurimmissa osissa aiemmista keskenmenoistani. Pian tämän jälkeen lääkäri pyysi minua riisuutumaan ja asettumaan tutkimuspöydälle ultrattavaksi. Ultraäänitutkimus kesti pitkän aikaa, sillä lääkäri katsoi kaiken todella tarkasti. Lopulta hän näytti minulle ruudulta täydellisen pienen enkelini ja kertoi, ettei sykettä todellakaan ollut. Pieni ei myöskään ollut kasvanut viime kerran jälkeen yhtään. Sain myös kuulla, että kohdussa kaikki näytti siltä miltä pitikin, että mitään vikaa hän ei ultraäänitutkimuksessa havaitse. Hän kertoi, että toisinaan kohdussa olevat hematoomat saattaisivat aiheuttaa keskenmenon, mutta minulla ei sellaisia ollut. Tuijotin vain ruudulta pientä lastani kyyneleet valuen silmistäni. En osannut vielä sanoa mitään. Tuntui kuin joku olisi repinyt sydämeni irti rinnastani ja murskannut sen miljooniin pieniin palasiin.

Tutkimuksen jälkeen muistan kysyneeni lääkäriltä, että voitaisiinko odottaa, että vuoto alkaisi itsellään. Lääkäri kertoi infektioriskin olevan suuri, jos jäisimme odottamaan ja kertoi, että koska raskauteni on ollut jo näin pitkällä lääkkeellinen tyhjennys tehtäisiin sairaalan vuodeosastolla. Huh! Tätä olin aiemmin stressannut ja tunsin pientä helpotusta. Tiesin avun olevan lähellä, jos sitä tarvittaisiin. Ennen hoitajan vastaanotolle siirtymistä ja kohtua tyhjennykseen valmistavan lääkkeen saamista, lääkäri kertoi vielä laittavansa meistä lähetteen hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikalle tutkimuksiin. Näin useille keskenmenoille voisi hyvinkin löytyä jokin syy. Kieltämättä, jos keskenmenolle löytyisi jokin syy, olisi sen käsitteleminen henkisesti helpompaa ja voisimme saada apua siihen. Hoitajan vastaanotolle siirryttyäni sain ensimmäiseksi pahoinvointilääkkeen ja sen ensimmäisen tyhjennykseen liittyvän pillerin. Hoitaja kertoi, että toisilla vuoto voi alkaa jo kohtua valmistavan lääkkeen oton jälkeen vuorokauden sisällä ja sain kirjalliset ohjeet siltä varalta, että vuoto alkaisikin runsaana. Sain ajan vuodeosastolle parin päivän päähän.


Yllätyksekseni en alkanutkaan vuotamaan ensimmäisestä lääkkeestä. Harmittelin tätä tyhjennyspäivän aamuna. Luulin, että jos vuoto alkaisi ennen vuodeosastolle menoa, pääsisin helpommalla tyhjennyksen suhteen. Aamulla sairaalaan mennessäni tärisin koko matkan. Osittain siksi, että olin panikoinut tyhjentämistä koko yön ja unet olivat jääneet vähemmälle, osittain siksi, että pelkäsin tulevaa. Osastolla minut otti vastaan todella sympaattinen hoitaja. Hän pahoitteli menetystämme ja varasi meille oman huoneen. Saimme olla Villen kanssa kahden ja surra menetettyä vauvaamme. Ville oli hienosti tukenani koko päivän. Sain sairaalavaatteet päälleni ja kaksi Panacodia helpottamaan tulevaa kipua. Heti Panacodien oton jälkeen hoitaja asetti neljä Cytotec tablettia emättimeeni ja jäin lepäämään. Panacod teki oloni todella heikoksi. Pyörrytti enkä meinannut millään pysyä hereillä. Ihoni alkoi tuntuman kuumalta ja hetken päästä olin täynnä punaista laikkua. Hoitaja konsultoi asiasta lääkäriä ja sain allergialääkkeen, joka alkoi melko pian helpottamaan oloani. Tietoihini kirjattiin lääkeaineallergiaksi kodeiini.

Kun allergialääke alkoi helpottamaan oloani, tunsin kovien vatsakipujen alkavan. Samalla hetkellä myös vuoto alkoi. Se kipu mitä tunsin oli jotain niin kamalaa, etten ole koskaan eläessäni sellaista tuntenut. En edes Elianin synnytyksessä. Itkin Villelle, hoitajille ja lääkärille kivusta. Pyysin apua ja sitä sain. Puolen tunnin tunnin välein minulle tuotiin erilaisia kipua helpottavia lääkkeitä ja apuvälineitä, mutta mistään ei ollut apua. Kipu vain yltyi ja lopulta en kyennyt liikkumaan, mutta en kyennyt myöskään makaamaan. Sain Litalgin kipupiikin, joka ei vienyt koko kipua pois, mutta vei siltä huipun. Tämän ansiosta sain hetken torkuttua ja herätessäni kehoni oli rentoutunut sen verran, että pieni vauvamme syntyi. Muistan, että monet olivat lohduttaneet minua sillä, että vauva olisi vain verimöykky, josta ei voisi tunnistaa mitään vauvaa muistuttavaakaan. Näin ei kyllä ollut. Hän syntyi kokonaisena pienessä pussissaan ja minusta näytti ihan siltä kuin siitä olisi erottanut hänet selkeästi.

Istukkaa oli kuitenkin vielä jäänyt kohtuun ja sain uuden annoksen Cytoteciä. Tällä kertaa sain ottaa pillerit ihan suun kautta veden kera. Pian kivut palasivat entistä voimakkaampina ja tällä kertaa edes Litaltgin kipupiikki ei saanut sitä kivun huippua pois. Vuosin valtavia hyytymiä, mutta istukkaa ei näkynyt. Iltavuoron hoitaja oli sitä mieltä, että lääkäriä täytyisi kontrolloida. Kivuiltani en ollut saanut päivällä ruokaa syötyä ja kehoni alkoi kuivumaan. Lääkäri oli kehottanut valmistautumaan siihen, että yöllä tai aamulla saatettaisiin joutua tekemään kaavinta. Anestesialääkäri tuli laittamaan käteeni kanyylin ja sain sitä kautta nesteitä. Noin puoli seitsemän aikaan illalla sain vielä kolmannen annoksen Cytoteciä ja kivut vain pahenivat entisestään. Mistään ei ollut apua ja aloin olemaan sietokykyni rajoilla. Rukoilin, että saisin voimakkaampia kipulääkkeitä ja lääkäri tarkistaisi tilanteeni ultraäänellä. Lääkäri lupasikin ottaa minut vastaan, mutta ennen sitä sain vielä yhden kipupiikin. Tällä kertaa voimakkaamman ja siitä oli oikeasti apua. Se vei kaikki kipuni pois ja oloni oli kuin taivaassa, vaikka hädin tuskin pysyin tajuissani.


Kipulääkkeen saannin jälkeen muistan vain yksittäisiä asioita sieltä täältä. Mutta muistan, että lääkärin tehdessä ultraäänitutkimusta hän kertoi kohtuni olevan tyhjentynyt hienosti. Sieltä ei kuulemma löytynyt limakalvoa ihmeellisempää. Istukan hän löysi kohdun suulta ja tämä oli ilmeisesti  syynä voimakkaisiin kipuihini. Istukka otettiin pihdeillä pois ja minä pääsin osastolle odottamaan kipulääkkeen vaikutuksen loppumista. Noin yhdeksän aikoihin illalla sain iltapalaa ja se pysyi sisälläni. Saimme kirjalliset ohjeet toipumiseen, särkylääke reseptin ja luvan lähteä kotiin.

Koska kello oli jo lähempänä puolta yötä, kun pääsimme lähtemään sairaalasta kotiin, ei apteekit olleet enää auki. Onneksi minulla oli kotona kipulääkkeitä yölle ja seuraavana aamuna Ville sai suunnata ensimmäisenä apteekkiin. Kotiin päästyäni istuuduin sohvalle ja nukahdin siihen. Olin niin väsynyt kaikesta, että nukuin heräämättä aamuun saakka.

Toivoin, että tämä kaikki olisi jo vihdoinkin takana, kivut helpottaisi ja minä toipuisin hyvin. Pääsisimme vihdoinkin työstämään asiaa henkisesti. Näin ei kuitenkaan ollut...

.... Siitä mitä tapahtui kaiken tämän jälkeen pian lisää...

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Facebook: Suloisia unelmia