torstai 16. heinäkuuta 2020

KOLMAS KESKENMENO

Ennen juhannusta meille tehtiin ensimmäistä kertaa inseminaatio. Inseminaatio sujui hyvin ja jäimme jännittyneenä odottamaan tuloksia. Virallinen testipäivä oli 2.7. eli juuri ennen meidän Kilpisjärven lomaa. Piinapäivät kuluivat tällä kertaa normaalia hitaammin ja Pregnylin aiheuttamat raskausoireet saivat toiveet korkealle. Muutamaa päivää ennen testipäivää tein ensimmäisen raskaustestin, johon ilmestyi haamu! 


Jatkoin testaamista päivittäin ja huomasin, että jokaiseen testiin jonka tein sain haalean plussan. Viivat vahvistuivat suurin piirtein joka toinen päivä, mutta mielestäni silti liian hitaasti verrattuna viime lokakuussa tehtyihin testeihin. Olin peloissani, mutta samalla jotenkin todella rauhallinen. Testipäivänä soitin Ovumialle ja kerroin raskaustestien näyttävän haaleaa plussaa. Sain mielenrauhan vuoksi lähetteen verikokeeseen, josta katsottaisiin HCG - arvo. Pääsin verikokeeseen heti seuraavana päivänä ja HCG - arvo oli matala, vain 8.6. Ovumialta kuitenkin onnittelivat raskaudesta ja kehottivat seuraamaan hormonin nousua raskaustestien avulla. Olin jo heittänyt kirveen kaivoon ja luopunut toivosta, mutta klinikalta olivat kovinkin toiveikkaita, että saattaisimme saada vauvan syliin. Raskaus olisi saattanut saada alkunsa muutamaa päivää myöhemmin ja siksi testit olisivat vielä niin haaleita. Laskettu aika kuitenkin laskettiin inseminaation perusteella ja osui maaliskuulle. Tarkemmin sanottuna 9.3.2021. Raskauden tueksi aloitettiin keltarauhashormoni Terolut raskausviikolle 12 saakka.

Kyselin teiltä seuraajilta instagramissa kokemuksia matalista HCG - arvoista ja yllättävän monella arvo oli ollut matala raskauden alussa. Matalasta arvosta huolimatta moni teistä oli saanut terveen pienen vauvan syliinsä. <3 Tämäkin loi toivoa siitä, että ehkä vihdoinkin olisi meidän aika! 


Muutaman päivän päästä raskaustestissä komeili vahva plussa! Tuntui ihan uskomattomalta. HCG oli selkeästi nousussa sillä testien viivat vahvistuivat. Olin oikeasti raskaana! Pikku hiljaa uskalsin tuntea pientä onnea, mutta samaan aikaan oireettomuus ja oudon rauhallinen olo vaivasivat mieltä. 

Jatkoin raskaustestien tekemistä vielä muutaman päivän. Ajattelin, että tasavahvojen viivojen jälkeen voisin lopettaa testaamisen. Raskausviikkoja olisi ollut 5+0, kun huomasin raskaustestin haalistuneen. Tätä se matala arvo ja testien hidas vahvistuminen tarkoitti. Raskaus oli menossa kesken. Otin yhteyttä klinikalle ja tiedustelin miten asian suhteen edetään. Hoitaja pahoitteli raskauden keskeytymistä ja pyysi tekemään testin vielä muutaman päivän päästä uudelleen. Jos testi olisi jo negatiivinen, voisin lopettaa tukilääkkeen. Ja näinhän siinä kävi. Muutaman päivän päästä raskaustesti oli jo täysin negatiivinen, lopetin tukilääkkeen ja vuoto alkoi seuraavana päivänä. Raskausviikkoja oli 5+3, kun vuoto alkoi.


Tunsin ihan äärettömän suurta vihaa. En ymmärtänyt miten meille voi taas käydä näin, jo kolmannen kerran putkeen tätä toista vauvaa yrittäessä! Ensimmäinen oli 03/19, toinen 12/19 ja tämä kolmas nyt 07/20. Saataisiinko me enää koskaan kokea onnellista raskausaikaa ja nauttia vastasyntyneen tuoksusta? Miten ensin voi olla niin äärettömän onnellinen ja kiitollinen, ja sitten hetken päästä tuntea niin suurta surua. Vielä pitäisi jaksaa hetken aikaa, jotta saadaan tietää varmaksi mistä meidän keskenmenot johtuvat. Toivon yli kaiken, että niille löytyisi jokin syy ja saisimme apua.

Henkisesti tämä on rankkaa ja tuntuu, että tähän väliin tarvitaan nyt yksi rennompi kierto. Sovimme, että seuraava inseminaatio tehdään vasta elokuun kiertoon. Nyt välikierron ajan syön letrot normaalisti, testaan ovulaation, jotta tiedetään koska uusi kierto alkaa, mutta muuten mennään asenteella tärppää jos tärppää. En jaksa ottaa nyt paineita oikein ajoitetusta yhdynnästä tai muustakaan. Uskon, että tämä tekee meille hyvää. Mieli ja keho saa aikaa toipua menetyksestä.

Jos olet kokenut keskenmenon, mistä olet saanut voimaa jaksaa tämän kaiken keskellä? 

Seuraa myös
Instagram: jennajanikaa

lauantai 20. kesäkuuta 2020

MEIDÄN ENSIMMÄINEN INSEMINAATIO



Meidän ensimmäinen inseminaatio tehtiin tämän viikon tiistaina ja nyt jännitetään lopputulosta! Virallinen testipäivä on vasta 2.7. eli vajaa pari viikkoa pitää vielä odotella. :) Voi, kunpa nyt olisi meidän vuoro ja raskaustesti näyttäisi positiivista testipäivänä. <3 

Kuten aiemminkin, aloitin Letrozolit kierronpäivänä 3. Söin niitä viiden päivän ajan annostuksella 5 mg päivässä. Tässä kierrossa käytössäni on taas Clearbluen advanced hedelmällisyysmonitori, jolla aloitin ovulaatiotestit kp 10. Heti ensimmäisenä päivänä ruudulle ilmestyi teksti KORKEA. Monitori oli havainnut, estrogeenin nousun ja näin ollen korkean hedelmällisyyden päivät olivat alkaneet. Monilla naisilla estrogeeni nousee ennen ovulaatiota. 

Kierronpäivänä 12 meillä oli varattuna ultraääni klinikalle. Oikeasta munasarjasta löytyi 25 mm follikkeli ja limakalvo oli 8,8 mm. Lääkkeellä oli todella hyvä vaste ja tilanne näytti siltä, että inseminaatio tehtäisiin jo seuraavana päivänä. Koska follikkeli oli oikeassa munasarjassa, sain reseptin Pregnyl irrotuspiikille. Irrotuspiikki laitettaisiin klinikalla inseminaation jälkeen ja sillä varmistettaisiin munasolun irtoaminen. 


Seuraavana päivänä Villelle kävi hoitamassa oman osansa aamupäivällä. Siittiöiden pesuun varattiin aikaa pari tuntia ja sen jälkeen tehtiin inseminaatio. Ennen toimenpidettä tarkistettiin vielä ultraäänellä follikkelin ja limakalvon tilanne. Follikkeli oli edelleen paikoillaan, mutta ovulaatio oli jo selkeästi käynnissä sillä rakkula oli alkanut lyyhistymään. Limakalvo oli 12 mm ja tilanne näytti oikein lupaavalta! Siitä huolimatta, että ovulaatio oli jo alkanut, aamun ovulaatiotesti näytti negatiivista. Lääkäri arvioi, että minulla testi näyttää positiivista vasta munasolun irrotessa, eli tässä tapauksessa joko saman päivän iltana tai seuraavana aamuna.

Toimenpiteenä inseminaatio oli todella helppo ja kivuton! Siittiöitä oli saatu todella suuri määrä ja pesun jälkeen niiden liikkuvuus oli 93%. Mahtava tulos! Siittiöt ruiskutettiin kohtuun kolmessa osassa ja viimeisellä kerralla tunsin pientä nippailua alavatsalla. Heti toimenpiteen jälkeen hoitaja laittoi Pregnyl pistoksen. Se saatiin hienosti laitettua, eikä aiheuttanut minkäänlaisia sivuoireita.

 Ovulaatiokipujen perusteella uskon ovulaation tapahtuneen kp 13 - 14 välisenä yönä. Nyt sitten jännitetään, kuinka meidän käy! Jos tässä kierrossa ei tärppiä tule, niin voimme yrittää ensi kierrossa samalla kaavalla. :) 

Jos sinulle on tehty inseminaatio, olisi mukava kuulla kokemuksia. Alkoiko raskaus? :) 

Seuraa myös
Instagram: jennajanikaa

perjantai 19. kesäkuuta 2020

KEVÄÄN OVULAATION INDUKTIOT

Keskenmenon jälkeen jatkoimme yrittämistä heti seuraavassa kierrossa. Varmistelin vielä lääkäreiltä, että onhan tämä turvallista ja kaikki vakuuttelivat, että kyllä on. Helpotti, kun tiesi, ettei tarvitse odottaa ja pääsee heti jatkamaan elämää normaalisti.

Tammikuussa raskaushormoni laski todella hitaasti. Viisi viikkoa meni, että raskaustesti oli negatiivinen ja siitä vielä kaksi viikkoa raskaushormonia oli veressä. Kun uusi kierto vihdoinkin alkoi, aloitin kierronpäivänä kolme Letrzolit annoksella 5 mg päivässä viiden päivän ajan ja varasin lapsettomuusklinikalle ultraääneen ajan kierronpäivälle 12. Silloin nähtiin oikeassa munasarjassa noin 12 mm follikkeli, jonka lääkäri arvioi irtoavan kp 16-18 välillä. Ovulaatiota ei kuitenkaan tapahtunut vaan follikkeli oli surkastunut pois. Myöhemmässä vaiheessa kiertoa, noin kp 28 ovulaatio kuitenkin tapahtui vasemmasta munasarjasta. Kierto venyi 41 päiväiseksi ja uusi kierto alkoi vasta karkauspäivänä.


Maaliskuussa tehtiin meidän kolmas ovulaation induktio letroilla 5 mg annoksella. Ultraääni klinikalla tehtiin kierronpäivänä 11. Molemmista munasarjoista löytyi yhteensä viisi saman kokoista follikkelia. Lääkärin kanssa hieman pohdittiin otetaanko tueksi jokin toinen lääke, mutta päädyimme odottamaan muutaman päivän ja tekemään uuden ultraäänen kierronpäivänä 14. Lääkäri varoitteli, että jos näin moni kehittyy ovulaatioon saakka, pitäisi tämä kierto jättää väliin. Onneksi kuitenkin toisessa ultraäänessä näkyi vain yksi 22 mm follikkeli oikeassa munasarjassa. Loput olivat surkastuneet pois. Ovulaatiotesti näytti negatiivista, mutta lääkärin mukaan follikkeli näytti luuhistuneelta ja näinollen ovulaatio oli alkanut. Koska follikkeli sijaitsi oikeassa munasarjassa, kuten viime kierrossa, sain reseptin Ovitrelle irrotuspiikille. Piikin pistäminen vähän jännitti, mutta sujui todella hyvin! Ovitrelle aiheutti raskausoireiden tapaisia oireita, mutta ne helpottivat heti uuden kierron alettua. Valitettavasti tämäkään kierto ei tuonut meille plussaa. 


Neljäs ovulaation induktio tehtiin huhtikuussa. Ultraääni tehtiin tällä kertaa kierronpäivänä 15. Pääsiäinen hieman sotki suunnitelmia. Ultraääni päivän aamuna ovulaatiotesti näytti positiivista, mutta käytiin kuitenkin vielä ultrassa katsomassa tilannetta. Tällä kertaa vasemmasta munasarjasta löytyi 22 mm follikkeli, joka oli juuri puhkeamassa. Koska irtoamisen kanssa on ongelmaa vain oikealla puolella, ei irrotuspiikkiä tähän kiertoon tarvittu. Ovulaatio kivut olivat todella voimakkaat ja tuntuivat alavatsalla, alaselässä ja reisissä. Ultraäänessä huomattiinkin munasarjojen sijaitsevan kohdun takana ja painavan suuria verisuonia ja hermoja aiheuttaen kovia kipuja. Jos tämä kierto ei tuottaisi tulosta, saimme luvan yrittää seuraavan kierron ilman ultraääntä. :) Kierron lopussa tein haalean positiivisen raskaustestin, mutta muutaman päivän päästä alkoikin vuoto. Uuden kierron myötä, myös raskaustesti muuttui negatiiviseksi. Harmistuin todella kovasti kemiallisesta raskaudesta ja vaivuin jopa pieneen epätoivoon. Yllätyin jopa itsekin kuinka raskaasti tämän pettymyksen otin, mutta uuden kierron ja uuden mahdollisuuden myötä toivon kipinäkin taas heräsi. 


Viides ovulaation induktio meillä oli toukokuussa. Tässä kierrossa meillä ei ollut ultraääntä klinikalla ja Elianin leikkauksen takia päätimme ottaa tämän kierron vähän rennommin. Kierronpäivänä 18 tein positiivisen ovulaatiotestin ja ovulaatiokivut olivat selkeimmillään kierronpäivänä 19, joten epäilen ovulaation tapahtuneen silloin. Kivut sijoittuivat selkeästi alavatsalla vasemmalle puolelle, joten luulen ovulaation tapahtuneen vasemmasta munasarjasta. Yllätykseksemme raskaustesti antoi haamua menkkojen alkamispäivänä ja vahvistui muutaman päivän ajan. Kuukautiset alkoivat kuitenkin muutaman päivän myöhässä ja myös raskaustesti muuttui negatiiviseksi. Tämäkin jäi kemialliseksi raskaudeksi.

Kierron puolessa välissä keskustelimme Villen kanssa hoidoissa etenemisestä. Tulimme siihen tulokseen, että haluamme kokeilla muutaman kerran inseminaatiota ja jo mieluusti heti seuraavaan kiertoon. Laitoin sähköpostia klinikalle ja kysyin mahdollisuudestamme siirtyä inseminaatioihin. Saimme hoitosuunnitelman ja postin mukana ison kasan lomakkeita allekirjoitettavaksi. Vaikka, tämän viidennen ovulaation induktion lopputulos oli kemiallinen raskaus, toiveemme olivat silti todella korkealla. Toivotaan, että inseminaatioilla saataisiin se raskaus alkamaan. <3 


Harmi, ettei meitä onnistanut toista kertaa ovulaation induktiolla. Nyt tässä kesäkuun kierrossa meille tehtiin ensimmäinen inseminaatio. Tulen kirjoittelemaan siitä huomenna. :) Toivotaan, että nyt vihdoinkin olisi meidän vuoro! <3 

Ihanaa juhannusaattoa kaikille! <3

Seuraa myös:
Instagram: jennajanikaa

keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

MITÄ MEILLE KUULUU?

Viime kerrasta onkin jo hetki. Talvi on vaihtunut kevääseen ja kevät kesään. Luonto on herännyt eloon ja me saamme nauttia auringon lämmöstä ja valosta. Ihan kohta juhlitaan jo juhannustakin! Olen saanut jonkin verran viestejä koskien blogia ja sen tulevaisuutta. Kysymys aionko lopettaa blogin on pyörinyt varmasti monen mielessä ja ajattelin tulla vastaamaan tähän kysymykseen ja kertomaan samalla meidän kuulumisia.

Talvi ja alkukevät olivat todella rankkaa aikaa. Kirjoitellessani teille keskenmenosta, sen aiheuttamista tunteista ja lääkkeellisestä tyhjennyksestä ymmärsin, etten ole ihan vielä valmis jakamaan kokonaan meidän tarinaa saati puhumaan siitä. Mitä lähemmäs kesää mentiin sen pahemmalta minusta tuntui. Tuntui niin epäreilulta ajatella, että jos vauvamme ei olisi kuollut, saisimme hänet pian syliin. Meidän piti nauttia keväästä ja alkukesästä odottaen vauvan saapumista. Meidän piti laittaa kotia valmiiksi vauvaa varten ja jännittää synnytystä. On ollut vaikea hyväksyä, että emme päässeet kokemaan näitä asioita. En julkaissut enää yhtä aktiivisesti sosiaaliseen mediaan sisältöä ja tuntui, että tarvitsen kaikesta ylimääräisestä hetken aikaa hengähtää. Pikku hiljaa paha olo on alkanut helpottamaan ja surun kanssa on opittu elämään. Blogihiljaisuus tulee päätökseensä ja elämä alkaa muuttumaan normaaliksi. Päivissä on paljon muutakin sisältöä kuin kotona istuminen ja sumussa pyöriminen. Vaikka edelleen on vaikeita hetkiä, ovat ne kuitenkin vain hetkiä eikä päiviä saati viikkoja, kuten aikaisemmin. On tehnyt hyvää vain olla, surra ja käsitellä tätä asiaa. Siinä huomaamatta olen löytänyt myös tieni ulos tästä sumusta. 


Mutta mitä meille kuuluu? Millainen meidän kevät ja alkukesä on ollut? Elian on ainakin kasvanut ja kehittynyt ihan hurjasti! On ollut ihana seurata hänen touhujaan ja huomata kuinka viisas pieni poika hänestä on tullut. Leikeistä on tullut jotenkin todella toden tuntuisia ja hahmot puhuvat toisilleen. Tällä hetkellä lemppari juttuja ovat hiekkalaatikko, keinuminen, ulkoilu, kirjat, palapelit, Duplot, Brion junat, keittiö- ja kotileikit, Ryhmä Hau lelut ja keppihevoset. Hänellä on ihan uskomaton mielikuvitus ja kuullaan päivittäin mitä mielenkiintoisempia tarinoita.

Pääasiassa hän on todella iloinen, nauravainen, sosiaalinen, energinen ja utelias pieni poika, mutta sekaan mahtuu myös pieni ripaus uhmaa ja minä itse-vaihetta. Suuremmilta uhmailukohtauksilta ollaan edelleen vältytty ja yleensä päästään jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen ilman itkua. Tällä hetkellä hän haluaa tehdä paljon asioita itse muun muassa pukea, laittaa kengät, harjata hiukset, lämmittää ruoan mikrossa, tiskata, laittaa pyykkejä jne. Välillä tulee paha mieli, jos joku ei ensimmäisellä yrityksellä onnistu. Nyt kesän tullen on ollut myös ihana huomata, miten Elianin viime kesänä alkunsa saanut vedenpelko on helpottanut ja vesileikeistä, uimisesta, sateesta ja kylpemisestä voidaan taas nauttia.


Elianilla oli tässä keväällä munuaisten ultraäänitutkimus, jossa huomattiin molempien munuaisten tilanteen huonontuneen merkittävästi viime syksystä. Saimme lähetteen munuaisten toiminnan kuvaukseen, joka tehtiin nukutuksessa. Tässä tutkimuksessa munuaisten toiminta oli viime vuoteen nähden vain hieman huonontunut, joten seurannalla jatketaan edelleen ja seuraavat tutkimukset ovat alkusyksystä.

Toukokuussa Elianilla oli myös leikkaus, joka sujui todella hienosti! Äitiä hieman pelotti ja jännitti, mutta pieni potilas oli todella reipas. Leikkauksesta toipumiseen meni kaksi viikkoa, mutta jo ensimmäisen viikon jälkeen Elian oli kuin oma itsensä. Ihan uskomatonta, miten nopeasti nämä pienet toipuvat! Leikkauksen yksityiskohtia en halua tänne kertoa.


Meidän arki pyörii paljon kotona. Nyt koronan takia ei tietenkään olla ketään muuta nähty kuin minun vanhempiani, joiden kanssa ollaan vähän pakostakin tekemisissä. Äitini on hoitanut Eliania ja isäni on ollut Villeen yhteydessä hänen työasioistaan. Viime viikolla sisareni Mona oli meillä viikon kylässä ja nyt ensi viikolla aiomme nähdä pitkästä aikaa myös Elianin kummitätiä. Oletteko te uskaltautuneet jo näkemään ystäviä ja sukulaisia? :) 

Helmikuussa muutimme rivitaloon ja Elian sai oman huoneen. Hän on ihan innoissaan omasta huoneestaan ja nauttii, kun on tilaa leikkiä ja temmeltää. :) Kevään aikana olemme sisustaneet kotia kotoisammaksi ja laittaneet takapihaa kesäkuntoon. Pakko kyllä myöntää, että itse tykkään ihan hirmuisesti asua rivitalossa! Meillä on täällä todella mukavia naapureita, jotka tekevät asumisesta entistä mukavampaa. 


Mitenkäs meidän lapsettomuushoidot? Vauvaa toivotaan edelleen todella kovasti ja tammi-toukokuun aikana meille on tehty neljä ovulaation induktiota. Valitettavasti nämä eivät ole tuottaneet tulosta. Viime kierrossa saimme raskaustestiin haamun, joka alkoi hitaasti vahvistumaan. Kuukautiset kuitenkin alkoivat muutaman päivän päästä ja tämän myötä raskaustesti muuttui negatiiviseksi. Kyseessä oli kemiallinen raskaus. Viime kierrossa olin yhteydessä klinikkaamme ja kysyin mahdollisuudesta päästä inseminaatioon. Saimme myöntävän vastauksen, hoitosuunnitelman inseminaatiota varten ja ison kasan suostumuslomakkeita allekirjoitettavaksemme. Tässä kierrossa, itseasiassa juuri eilen, meille tehtiin ensimmäinen inseminaatio ja nyt jännätään sen tuloksia pari viikkoa! 

Maaliskuussa pääsimme myös aloittamaan tutkimukset keskenmenojen osalta. Mitään rakenteellista vikaa ei ultraäänestä löytynyt, joten saimme lähetteet verikokeisiin. Osa näistä verikokeista tuli takaisin poikkeavien tulosten kanssa. Varmaa diagnoosia varten tarvitaan kuitenkin 12 viikon erolla uudet verikokeet, joten saadaan odottaa vielä pari viikkoa uusia tuloksia.

Tässä pikaisesti meidän kuulumisia! Ihanaa kesää ja juhannusta kaikille! <3

Inseminaatiosta ja meidän aikaisemmista hoidoista tulen kirjoittamaan vielä lähipäivinä tarkemmin. Muutamia postauksia on suunnitteilla ja viimeinen keskenmenopostaus on ollut kirjoitettuna jo maaliskuulta saakka. Aion senkin julkaista vielä myöhemmin. Mutta onko teillä jotain mistä  toivoisitte minun kirjoittavan? :) 

Entä mitä teille kuuluu? Miten teidän vuosi on tähän saakka mennyt? :)

Seuraa myös: 
Instagram: jennajanikaa

perjantai 6. maaliskuuta 2020

LOMALLA TALVEN IHMEMAASSA



Vaikka talvi täällä Pirkanmaalla on ollut melko sateinen ja synkkä, eikä lunta ole ollut juuri lainkaan, päästiin me silti kokemaan se oikea talvikin! Tammikuussa vietimme viikon ihanissa lumisissa maisemissa Levillä. Loma tuli todella hyvään väliin, sillä teki hyvää ottaa pieni irtiotto arkeen, vaihtaa maisemaa ja päästä viettämään aikaa vain perheen kesken. Tälläkin kertaa olimme matkassa suuremmalla porukalla sillä mukana oli meidän oman pienen perheen lisäksi myös äitini, kaksi veljeäni ja siskoni. Elian nautti koko viikon, kun sai viettää aikaa mummun kanssa. <3

Matkamme meni jälleen kerran todella hyvin. Lähdimme aamuyöstä liikkeelle ja Elian nukkui melkein matkan puoleen väliin saakka. Koko matkan ajan selvisimme vain kolmella pysähdyksellä! Elianin kanssa matkustaminen on kyllä aina sujunut yhtä hyvin. Joko hän nukkuu autossa tai katselee kirjoja tai lastenohjelmia, leikkii tai napostelee välipalaa. :) Lumiraja tuntui menevän Iin kohdalla ja sen jälkeen luonto näytti tuplasti kauniimmalta. Leville ja mökille päästyämme Elian hyppäsi lumihankeen ja oli täynnä riemua! Voi sitä pienen ihmisen iloa. Sitä oli niin ihana katsoa, mutta koska kello oli jo todella paljon saimme samantien ruveta iltapuuhille ja painua nukkumaan.



Viikon loma meni yllättävän nopeasti! Säästyimme onneksi kovilta pakkasilta ja kylmältä tuulelta. Ainoastaan yksi päivä oli kylmempi ja silloinkin pakkasta oli vain - 12 astetta. Sää oli mitä mieluisin tammikuiselle lomalle. Ehdimme ulkoilemaan ja etenkin laskemaan pulkkamäkeä todella paljon. Elian rakasti laskea mäkeä yksin tai yhdessä tädin tai enon kanssa. Nauru kuului vain, kun pulkka liukui mäkeä alas. :)

Ulkoilun lisäksi vietimme aikaa myös pelaten erilaisia lautapelejä, kuten Monopolyä, Afrikan tähteä ja muuttuvaa labyrinttia. Rakastan lautapelejä ja on ihan parasta, kun on sisaruksia jotka jaksavat pelata tunti kausia. Olemme lapsesta saakka pelanneet lautapelejä porukalla. :) Herkuttelimme hyvällä ruoalla ja letuilla, laskiaispullilla ja muilla ihanilla herkuilla, katselimme televisiota ja ennen kaikkea otimme rennosti. Tämä loma oli pelkästään rentoutumista ilman sen suurempia suunnitelmia. Juuri sitä mitä tähän hetkeen kaipasinkin.

Kiertelimme äitini ja sisarusteni kanssa kaupoilla ja löysimme, vaikka kuinka monta ihanaa putiikkia. Kotiin tuomisiksi ostin pari pientä puista jakkaraa pupun korvilla varustettuna. Sopivat niin täydellisesti Elianin huoneeseen. <3






Kotiin tullessa karu lumeton totuus iski vasten kasvoja ja sen jälkeen ollaan Elianin kanssa haaveiltu takaisin pohjoiseen pääsystä. Poika haluaisi pulkkamäkeen ja äiti talvisten maisemien keskelle, mutta ensi talvena sitten. Jos silloin olisikin mahdollisuus lomailla jopa pari viikkoa. :) 

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Facebook: Suloisia unelmia

keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

KOHDUN LÄÄKKEELLINEN TYHJENNYS


Abortus inhibitus eli keskeytynyt keskenmeno luki diagnoosina Oma Kannassa. Neuvolalääkärin käynnin jälkeen kaikki tuntui niin epätodelliselta, että minun oli pakko käydä toistamiseen lukemassa käynnin tiedot Oma kannasta. Tuijotin tuota diagnoosi kohtaa joka kerta yhtä epäuskoisena ja mietin miksi juuri me joudumme käymään tämän läpi yhä uudelleen. Miksi juuri meidän vauvan täytyi kuolla? Samana päivänä sain jo puhelun Naistentautien poliklinikalta ja he kutsuivat minut käynnille. Käynti olisi jo parin päivän päästä ja siellä varmistettaisiin, että vauva oli todella kuollut. Sain myös kuulla, että saisin käynnillä jo ensimmäisen kohtua tyhjennykseen valmistavan lääkkeen ja siitä parin päivän päästä tehtäisiin kohdun tyhjennys. En tajunnut kysyä hoitajalta puhelimessa, että tehdäänkö tyhjennys kotona vai sairaalassa, joten jäin stressaamaan sitä. Tiesin, että en kykenisi tekemään tyhjennystä yksin kotona ilman lääkäreitä ja hoitajia.

Ensimmäiset päivät olivat pahimpia. Asia ei edennyt mihinkään ja kannoin kuollutta pientä enkeliäni sisälläni. Pelotti, että lääkäri olikin nähnyt väärin ja meidän pieni vietäisiin minulta vääristä syistä. Naistentautien poliklinikalle päästyäni tajusin hyvin pian, ettei näin todellisuudessa ollut. Minut otti vastaan todella mukava ja sympaattinen lääkäri, joka piti huolen siitä, että poistuessani sieltä minulla oli todellinen tilanne selvillä. Lääkäri kyseli minulta ensin onko minulla ollut mitään oireita keskenmenosta. Kerroin raskausoireiden jatkuneen normaalisti aina aamun etovaan oloon saakka. Kerroin hänelle, kuinka minusta tuntui niin epätodelliselta tämä tilanne. Mitään vuotoa ja oireiden puutetta ei ollut kuten suurimmissa osissa aiemmista keskenmenoistani. Pian tämän jälkeen lääkäri pyysi minua riisuutumaan ja asettumaan tutkimuspöydälle ultrattavaksi. Ultraäänitutkimus kesti pitkän aikaa, sillä lääkäri katsoi kaiken todella tarkasti. Lopulta hän näytti minulle ruudulta täydellisen pienen enkelini ja kertoi, ettei sykettä todellakaan ollut. Pieni ei myöskään ollut kasvanut viime kerran jälkeen yhtään. Sain myös kuulla, että kohdussa kaikki näytti siltä miltä pitikin, että mitään vikaa hän ei ultraäänitutkimuksessa havaitse. Hän kertoi, että toisinaan kohdussa olevat hematoomat saattaisivat aiheuttaa keskenmenon, mutta minulla ei sellaisia ollut. Tuijotin vain ruudulta pientä lastani kyyneleet valuen silmistäni. En osannut vielä sanoa mitään. Tuntui kuin joku olisi repinyt sydämeni irti rinnastani ja murskannut sen miljooniin pieniin palasiin.

Tutkimuksen jälkeen muistan kysyneeni lääkäriltä, että voitaisiinko odottaa, että vuoto alkaisi itsellään. Lääkäri kertoi infektioriskin olevan suuri, jos jäisimme odottamaan ja kertoi, että koska raskauteni on ollut jo näin pitkällä lääkkeellinen tyhjennys tehtäisiin sairaalan vuodeosastolla. Huh! Tätä olin aiemmin stressannut ja tunsin pientä helpotusta. Tiesin avun olevan lähellä, jos sitä tarvittaisiin. Ennen hoitajan vastaanotolle siirtymistä ja kohtua tyhjennykseen valmistavan lääkkeen saamista, lääkäri kertoi vielä laittavansa meistä lähetteen hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikalle tutkimuksiin. Näin useille keskenmenoille voisi hyvinkin löytyä jokin syy. Kieltämättä, jos keskenmenolle löytyisi jokin syy, olisi sen käsitteleminen henkisesti helpompaa ja voisimme saada apua siihen. Hoitajan vastaanotolle siirryttyäni sain ensimmäiseksi pahoinvointilääkkeen ja sen ensimmäisen tyhjennykseen liittyvän pillerin. Hoitaja kertoi, että toisilla vuoto voi alkaa jo kohtua valmistavan lääkkeen oton jälkeen vuorokauden sisällä ja sain kirjalliset ohjeet siltä varalta, että vuoto alkaisikin runsaana. Sain ajan vuodeosastolle parin päivän päähän.


Yllätyksekseni en alkanutkaan vuotamaan ensimmäisestä lääkkeestä. Harmittelin tätä tyhjennyspäivän aamuna. Luulin, että jos vuoto alkaisi ennen vuodeosastolle menoa, pääsisin helpommalla tyhjennyksen suhteen. Aamulla sairaalaan mennessäni tärisin koko matkan. Osittain siksi, että olin panikoinut tyhjentämistä koko yön ja unet olivat jääneet vähemmälle, osittain siksi, että pelkäsin tulevaa. Osastolla minut otti vastaan todella sympaattinen hoitaja. Hän pahoitteli menetystämme ja varasi meille oman huoneen. Saimme olla Villen kanssa kahden ja surra menetettyä vauvaamme. Ville oli hienosti tukenani koko päivän. Sain sairaalavaatteet päälleni ja kaksi Panacodia helpottamaan tulevaa kipua. Heti Panacodien oton jälkeen hoitaja asetti neljä Cytotec tablettia emättimeeni ja jäin lepäämään. Panacod teki oloni todella heikoksi. Pyörrytti enkä meinannut millään pysyä hereillä. Ihoni alkoi tuntuman kuumalta ja hetken päästä olin täynnä punaista laikkua. Hoitaja konsultoi asiasta lääkäriä ja sain allergialääkkeen, joka alkoi melko pian helpottamaan oloani. Tietoihini kirjattiin lääkeaineallergiaksi kodeiini.

Kun allergialääke alkoi helpottamaan oloani, tunsin kovien vatsakipujen alkavan. Samalla hetkellä myös vuoto alkoi. Se kipu mitä tunsin oli jotain niin kamalaa, etten ole koskaan eläessäni sellaista tuntenut. En edes Elianin synnytyksessä. Itkin Villelle, hoitajille ja lääkärille kivusta. Pyysin apua ja sitä sain. Puolen tunnin tunnin välein minulle tuotiin erilaisia kipua helpottavia lääkkeitä ja apuvälineitä, mutta mistään ei ollut apua. Kipu vain yltyi ja lopulta en kyennyt liikkumaan, mutta en kyennyt myöskään makaamaan. Sain Litalgin kipupiikin, joka ei vienyt koko kipua pois, mutta vei siltä huipun. Tämän ansiosta sain hetken torkuttua ja herätessäni kehoni oli rentoutunut sen verran, että pieni vauvamme syntyi. Muistan, että monet olivat lohduttaneet minua sillä, että vauva olisi vain verimöykky, josta ei voisi tunnistaa mitään vauvaa muistuttavaakaan. Näin ei kyllä ollut. Hän syntyi kokonaisena pienessä pussissaan ja minusta näytti ihan siltä kuin siitä olisi erottanut hänet selkeästi.

Istukkaa oli kuitenkin vielä jäänyt kohtuun ja sain uuden annoksen Cytoteciä. Tällä kertaa sain ottaa pillerit ihan suun kautta veden kera. Pian kivut palasivat entistä voimakkaampina ja tällä kertaa edes Litaltgin kipupiikki ei saanut sitä kivun huippua pois. Vuosin valtavia hyytymiä, mutta istukkaa ei näkynyt. Iltavuoron hoitaja oli sitä mieltä, että lääkäriä täytyisi kontrolloida. Kivuiltani en ollut saanut päivällä ruokaa syötyä ja kehoni alkoi kuivumaan. Lääkäri oli kehottanut valmistautumaan siihen, että yöllä tai aamulla saatettaisiin joutua tekemään kaavinta. Anestesialääkäri tuli laittamaan käteeni kanyylin ja sain sitä kautta nesteitä. Noin puoli seitsemän aikaan illalla sain vielä kolmannen annoksen Cytoteciä ja kivut vain pahenivat entisestään. Mistään ei ollut apua ja aloin olemaan sietokykyni rajoilla. Rukoilin, että saisin voimakkaampia kipulääkkeitä ja lääkäri tarkistaisi tilanteeni ultraäänellä. Lääkäri lupasikin ottaa minut vastaan, mutta ennen sitä sain vielä yhden kipupiikin. Tällä kertaa voimakkaamman ja siitä oli oikeasti apua. Se vei kaikki kipuni pois ja oloni oli kuin taivaassa, vaikka hädin tuskin pysyin tajuissani.


Kipulääkkeen saannin jälkeen muistan vain yksittäisiä asioita sieltä täältä. Mutta muistan, että lääkärin tehdessä ultraäänitutkimusta hän kertoi kohtuni olevan tyhjentynyt hienosti. Sieltä ei kuulemma löytynyt limakalvoa ihmeellisempää. Istukan hän löysi kohdun suulta ja tämä oli ilmeisesti  syynä voimakkaisiin kipuihini. Istukka otettiin pihdeillä pois ja minä pääsin osastolle odottamaan kipulääkkeen vaikutuksen loppumista. Noin yhdeksän aikoihin illalla sain iltapalaa ja se pysyi sisälläni. Saimme kirjalliset ohjeet toipumiseen, särkylääke reseptin ja luvan lähteä kotiin.

Koska kello oli jo lähempänä puolta yötä, kun pääsimme lähtemään sairaalasta kotiin, ei apteekit olleet enää auki. Onneksi minulla oli kotona kipulääkkeitä yölle ja seuraavana aamuna Ville sai suunnata ensimmäisenä apteekkiin. Kotiin päästyäni istuuduin sohvalle ja nukahdin siihen. Olin niin väsynyt kaikesta, että nukuin heräämättä aamuun saakka.

Toivoin, että tämä kaikki olisi jo vihdoinkin takana, kivut helpottaisi ja minä toipuisin hyvin. Pääsisimme vihdoinkin työstämään asiaa henkisesti. Näin ei kuitenkaan ollut...

.... Siitä mitä tapahtui kaiken tämän jälkeen pian lisää...

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Facebook: Suloisia unelmia

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

KESKEYTYNYT KESKENMENO RV 9+4

Moni teistä on varmaan huomannutkin, että viimeisen parin kuukauden aikana olen ollut tavallista hiljaisempi sosiaalisen median puolella ja pitänyt taukoa blogista. Keräsin vihdoinkin voimia ja päätin tulla kirjoittaman teille meidän menetyksestä.


Raskausviikolla 10+0 meillä oli varattuna vastaanottoaika neuvolalääkärille. Juuri paria päivää ennen olin yrittänyt kuunnella pienen sykkeitä kotidopplerilla. Koska en saanut niitä kuuluviin, heräsi kova huoli pienestä. Muistan, että Eliania odottaessani sain jo raskausviikolla yhdeksän sykkeet kuuluviin. Toivoin niin käyvän tälläkin kertaa. Kokeilin kaikki mahdolliset keinot joita netistä löysin. Lopputulos kuitenkin oli se ettei mitään kuulunut. Miten olisikaan voinut kuulua, koska vauvamme oli juuri edellisenä päivänä menehtynyt.

Lääkärin vastaanotolla kerroin heti huolestani ja sain vakuutteluja siitä, kuinka näin aikaisilla viikoilla sykkeet eivät välttämättä kotidopplerilla kuulu. Hän kuitenkin lohdutti ja sanoi, että tarkistetaan tilanne ultraäänellä. Tärisin noustessani tutkimuspöydälle ja suljin silmäni. Sekunnit kuluivat todella hitaasti. Toistin mielessäni kerta toisensa jälkeen "Anna sen olla hengissä. Anna sen olla hengissä". Kun pari minuuttia oli kulunut, minun oli jo aivan pakko avata silmäni ja kysyä lääkäriltä oliko meidän pieni vielä elossa. Ennen kuin hän ehti sanomaan sanaakaan näin hänen kasvoiltaan vastauksen. Pienokaisemme oli menehtynyt.

Pian kuulinkin ne sanat "Olen pahoillani, mutta en näe täällä sykettä ja sikiön kasvukin näyttäisi jätättävän muutamalla päivällä". Lääkäri käänsi ruudun minuun päin ja näytti minulle täydellisen pienen enkelini. Hän vastasi kehitykseltään vain muutamaa päivää pienempää, raskausviikkoja 9+4. Viimeksi ultraäänessä hän näytti pieneltä toukalta ja nyt hänellä oli selkeästi pää, vartalo, kädet ja jalat. Hän oli kuin kuka tahansa muu pieni vauva. Täydellinen pieni enkelimme, joka oli kasvattanut siivet ja lentänyt taivaan kotiin. Hän näytti niin rauhalliselta ja nukkuvalta. Samaan aikaan kyyneleet valuivat silmistäni ja tuntui kuin koko maailma romahtaisi ympäriltäni.


Epämääräisesti änkyttäen sain lääkärille kerrottua, että aviomieheni istuu käytävällä odottamassa. Lääkäri kävi pyytämässä hänetkin vastaanottohuoneeseen ja kertoi huonot uutiset. Istuimme alas ja itkin. En osannut ajatella mitään, en sanoa mitään saati kysyä mitään. Sen muistan, että lääkäri oli todella empaattinen ja pahoillaan menetyksestämme. Hän laittoi naistentautien poliklinikalle lähetteen, jossa vielä ultraäänellä varmistettaisiin, että vauva on todella kuollut. Ennen kuin ehdin edes toivoa parasta, lääkäri jo sanoi, ettei tässä tilanteessa enää ole toivoa. Sykettä ei löytynyt ja kasvukin jätättää.

Sain myös kuulla, että poliklinikalta saisin lähetteen kohdun lääkkeelliseen tyhjennykseen. En vielä edes tajunnut mitä tämä tarkoitti. Ymmärsin vain, että vauva jota kohdussani kannoin oli menehtynyt. Se, että joutuisin luopumaan hänestä tuntui tällä hetkellä todella pahalta. Jälkeenpäin olen jäänyt suremaan sitä, etten tajunnut pyytää pienokaisestamme kuvaa muistoksi. Tämä olisi helpottanut surutyön tekemistä myöhemmässä vaiheessa.

Kotiin päästyämme tunsin niin äärettömän suurta surua, etten osannut tehdä mitään moneen päivään. Itkin vain sohvan nurkassa ja mietin miksi juuri meille käy näin? Miksi meidän vauvan täytyi kuolla? Miksi tunnen edelleen kaikki raskausoireet? Miksi en vuoda ollenkaan? Olisiko silti jotain toivoa sille, että lääkäri olisi väärässä? Miten on mahdollista, että alkuraskauden ultraäänessä nähtiin vahvasti sykkivä sydän ja kaiken piti olla juuri eikä melkein kohdallaan onnistuneelle raskaudelle?


.... jatkoa tulee pian lääkkeellisen kohdun tyhjennyksen merkeissä....

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Facebook: Suloisia unelmia