perjantai 18. lokakuuta 2019

TI-TI NALLEN KANSSA RAKETILLA KUUHUN

Kaupallisessa yhteistyössä Ti-Ti tuotanto oy


Viikko sitten pääsimme ihastelemaan upeaa Ti-Ti Nallen Raketilla kuuhun - konserttia! Konsertti järjestettiin Hämeenlinnan Verkatehtaalla, mutta onneksi meiltä on suhteellisen nopea matka sinne. Ja kuinka upea konsertti olikaan! Konsertissa pääsimme Riitan ja nalle perheen mukaan avaruusseikkailulle.  Äiti- ja isänallen hääpäivä lähestyy ja isänalle oli rakentanut sen kunniaksi raketin, jolla pääsee nousemaan avaruuteen. He matkaavat pilvitytön johdattamana muun muassa lelumaan, aavikon ja myrskypilvien kautta kuuhun.

Yllätyin kuinka hienosti Elian jaksoi istua sylissä tai omalla paikallaan ja seurata esitystä. Paikkamme olivat ihan lavan edessä ensimmäisessä rivissä, joten hän näki nallet loistavasti! Elianin lemppari kohta koko konsertissa taisi olla Ti-Ti nallen mukaansatempaava räppi. Konsertin loppupuolella hän uskalsi jopa vähän tanssia mukanakin! :) Itse vähän jännitin miten hän mahtaa konsertissa viihtyä, mutta jännittäminen olikin turhaa.



Konsertin jälkeen Nalle perhe ja Riitta olivat konserttisalin aulassa halattavina, mutta emme valitettavasti viitsineet jäädä jonottamaan vuoroamme. Elian alkoi olla jo melkoisen väsynyt ja kotona painuikin suoraan iltapalan kautta hammaspesulle ja nukkumaan. Koko kotimatkan, kotona ja vielä seuraavana pävänäkin hän höpötti konsertista ja halaili onnellisena hänelle ostamaamme Ti-Ti Nalle pehmolelu. <3


Mielestäni on ihan mahtavaa miten pääsen jakamaan Elianin kanssa sellaisen asian, joka on tuttu minunkin lapsuudestani - Ti-Ti Nallet. <3 Konsertin jälkeen on joka yö nukutti Ti-Ti Nalle pehmolelun kanssa ja päivisin kuunneltu ainakin yksi konsertista tuttu laulu. Poika tanssii musiikin mukana oikein antaumuksella ja rakkaudella. <3 Hänestä on kuoriutunut kunnon Ti-Ti Nalle fani!

Tykätäänkö teillä Ti-Ti Nalleista? Oletko käynyt heidän konsertissaan? :)

Seuraa minua:
Instagram: jennajanikaa
Facebook: Suloisia unelmia

perjantai 4. lokakuuta 2019

HAMMASHOITO NUKUTUKSESSA

Olen tänne aikaisemminkin maininnut, että olen kärsinyt läpi koko elämäni järkyttävästä hammaslääkäripelosta. Pelko juontaa juurensa lapsuuden epäonnistuneista hammaslääkäri kokemuksista. Hammaslääkärissä en pelkää kipua ja minulla on aikaisemmin onnistuttu paikkaamaan hampaita ilman puudutusta. Pelkään puudutus piikkiä, työskentelyä nielun lähellä herkän oksennusrefleksin takia ja suuta täynnä pumpulituppoja, hoitolaitteita ja sitä imuria.

Raskausaika pilasi mun hampaat ihan täydellisesti ja ne ovat oireilleet enemmän ja vähemmän koko viime talven ja kevään. Toukokuussa päätin varata ajan Oralille tarkastukseen ja kysellä mahdollisuutta päästä nukutushammashoitoon. Tarkastuksessa selvisi, että hampaistani löytyy 11 paikattavaa reikää, 3 poistettavaa viisaudenhammasta ja yksi niin pahasti reikiintynyt hammas, joka olisi myös poistettava. Työtä olisi siis paljon. Onneksi mitään esteitä nukuttamiselle ei löytynyt.


Heinäkuun alussa sain tietää nukutushoidon ajankohdan ja kustannusarvion hampaiden hoidosta. Mitään halpaa lystiä tämä ei ollut! Nukutuksen kesto oli 4,5 tuntia, joten se jo itsessään nosti hoidon hintaa. Pelkästä nukutuksesta maksoimme reilut 2000 euroa! Mutta tämä oli ainoa keino saada hampaat hoidettua, joten se oli koko rahan arvoista. :)

Jännitin nukutusta älyttömän paljon! Pelkäsin ihan hirveästi, etten heräisi. Viimeisenä ennen nukahtamista varmistelin vielä anestesialääkäriltä, että heräänhän minä tästä varmasti. Nukkuessa aika tuntui menevän todella nopeasti ja herätessä tunsin pientä pahoinvointia. Pahoinvointilääke helpotti oloa melko nopeasti.

Paikkaukset sujuivat hyvin, mutta paikkojen korkeita kohtia oli vaikea hioa tasaisiksi. Tästä syystä jouduin käymään viikon päästä hoidosta hiotuttamassa ne. Korkeita kohtia ei ollutkaan montaa, joten käynti oli todella nopea. Toisen viisaudenhampaan poistossa oli pienet riskit hermovauriolle, mutta onneksi kaikki poistot sujuivat hyvin.

Ennen hampaiden poistoa, he olivat puuduttaneet poistokohdat kunnolla. Tästä syystä en herätessä tuntenut kovaa kipua. Puudutus helpotti vasta myöhään illalla, kun olimme jo kotona. Onneksi kuitenkin Burana ja Panacod pitivät kivut hyvin poissa. Panacod ei vissiin oikein sopinut minulle, sillä se sai minut voimaan pahoin ja nukahtamaan kuudeksi tunniksi aina pillerin ottamisen jälkeen. Ensimmäinen viikko operaation jälkeen meni käytännössä nukkuessa. Onneksi äitini auttoi meitä hoitamalla Eliania Villen ollessa töissä. Minä sain rauhassa parannella itseäni ja nukkua.


Poistojen jälkeen kasvot olivat todella turvonneet pari päivää. Turvotus kuitenkin laski suhteellisen nopeasti. Pidin joka päivä useaan kertaan kylmiä kääreitä poskilla. Onneksi mustelmia ei tullut lainkaan! :) Poistokohtiin laitettiin itsestään sulavat tikit, jotka ovat sulaneet jo melkein täysin.

Seuraava hammaslääkäri aika olisi puolen vuoden päästä. Kyseessä on ihan vain perus tarkastus, jossa katsotaan ettei uusia reikiä ole tullut. :)

Minulle jäi tästä todella positiivinen kokemus, vaikka edelleen pelkään hammaslääkäriä todella paljon, uskallan nyt ainakin tuonne tarkastukseen mennä ilman etukäteen stressaamista ja öisin valvomista. :) Kätevä tapa saada hampaat kuntoon jos suussa on enemmänkin tehtävää.

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Facebook: Suloisia unelmia