keskiviikko 2. toukokuuta 2018

HÄÄT: JUHLAPAIKALLA TOISEN KERRAN

Viime kesänä varasimme ihanan Sääksmäen Kelhin häidemme juhlatilaksi. Huhtikuun alkupuolella vierailimme paikalla toisen kerran. Tällä kertaa otimme enemmän kuvia ja paljon erilaisia mittoja, jotta juhlien suunnittelu olisi mahdollisimman helppoa. Mittasimme muun muassa pöytien koon, tuolien selkänojan ja huoneiden koot. Kysyimme tarkkaan mihin saa ja mihin ei saa ripustaa koristeita sekä millä koristeet saa kiinnittää. Katsoimme tarkkaan jokaisen pistorasian sijainnin, ja vessojen varustuksen ja koon. Vauvojen hoitopöytää ei ollut, joten täytyy se itse väsätä jostakin pienestä ylimääräisestä pöydästä. Laskimme syöttötuolien lukumäärän ja tutustuimme keittiön varustukseen paremmin.

Paikalla ei ollut kuin kaksi syöttötuolia. Mietin, että jos kaikki lapset tuleva, syöttötuoleja olisi tuotava lisää. Onneksi suurin osa jättää lapset kotiin, ja pärjäämme tuolla määrällä. Varmuuden vuoksi otamme kotoa oman mukaan.
 
Seuraavan kerran menemme juhlapaikalle häitä edeltävänä päivänä koristelemaan! Kaikki täytyykin nyt kotona suunnitella viimeisen päälle, jotta koristeluhommat sujuvat mukavasti. :)

Tänään 52 päivää jäljellä! Aika menee ihan hurjaa vauhtia ja kaikki on vielä vaiheessa. 

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Snapchat: jennajanikaaa
Facebook: Suloisia unelmia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥