maanantai 24. heinäkuuta 2017

RASKAUS JA LAPSETTOMUUS

Alkuunhan tämä blogi kertoi vauvakuumeesta, yrityksestä ja sen myötä lapsettomuudesta. Yritys ja vauvakuumeilu on kuitenkin nyt vaihtunut onnelliseen odotukseen. Yritimme vuosia edellisen aviomieheni kanssa lasta. Tuloksettoman yrittämisen jälkeen, kävimme tutkimuksissa. Minulla todettiin munasarjojen monirakkulaoireyhtymä ja sen myötä ovulaatiohäiriö. Aloitimme lapsettomuushoidot lääkkeillä ja keinohedelmöityksellä. Lapsettomuushoidot eivät tuoneet meille toivottua tulosta. Kun ensimmäinen vuosi hoidoissa tuli täyteen, erosimme. Hoidot olivat henkisesti todella raskasta aikaa meille molemmille, mutta se ei ollut eron syynä. Ero oli silloin paras ratkaisu meidän molempien kannalta. Sen jälkeen elämässäni on tapahtunut paljon. Olen kokenut useita keskenmenoja, sairastunut psyykkisesti ja fyysisesti, parantunut, tavannut ihanan miehen ja haaveillut perheestä hänen kanssaan. Kertaakaan en ole menettänyt toivoani tai luopunut unelmastani. On iloittu positiivisten raskaustestien myötä, pelätty ja surtu keskenmenoja. Koko unelma lapsesta ja perheestä on ollut melkoista tunteiden vuoristorataa!

Villen kanssa olimme onnekkaita! Kolmannesta kierrosta raskauduin niin, että raskaus on jatkunut. Toivottavasti menee myös loppuun asti hyvin ja saadaan terve pieni poika syliin. <3 Raskaushan alkoi kaksosraskautena, joten totta kai viikkojen vieriessä on välillä mietitty tuota menetettyä pikkuista. Menetys harmittaa ja surettaa edelleen todella paljon. Ehkäpä joskus kerromme syntyvälle lapsellemme, että hänellä on enkelisisarus. Pelko keskenmenosta varjosti koko alkuraskautta ja on nyt puolen välin jälkeen vaihtunut pelkoon kohtukuolemasta. Pelkään niin paljon, etten saa tätä pientä elävänä syliin.

Peloista, kasvavasta vatsasta, neuvoloista ja ultrista huolimatta, en edelleenkään ole täysin sisäistänyt olevani raskaana. Meillekö oikeasti tulee pieni poika? Pitkä yritys on jättänyt jälkensä. Edelleen joka kerta vessassa käydessäni pelkään näkeväni verta. Odotan, koska kuukautiset alkavat, koska voin aloittaa taas ovulaatiotestien tekemisen. Edelleen kaupassa käydessäni mietin, täytyykö minun ostaa raskaustestejä varastoon, kunnes muistan, että ai niin olen raskaana! En kuitenkaan ole oikein pysynyt raskauden etenemisessä perässä. Tuntuu, että viikot vierivät vauhdilla ja tämä koko raskausaika on ohitse ennen kuin itse edes ehdin sisäistämään tätä. Yritän nauttia raskaudesta täysillä, mutta nämä ajatukset, pelot ja tunteet tekevät siitä välillä vaikeaa.

Raskaus on ollut todella vaikea. Alkuun oli pitkään pahoinvointia, raskausviikolla 12 diagnosoitiin raskausdiabetes, raskausviikolla 13 alkoivat kamalat liitoskivut, jotka jatkuvat edelleen tänä päivänäkin. On ollut huolta suuren sf mitan ja aikaisin alkaneiden supistusten takia. Vatsa on ollut sekaisin raskausviikosta 19 alkaen ja raskausviikolla 22 kävin päivystyksessä yhtäkkiä alkaneiden rajujen selkäkipujen takia. Kolmen antibioottikuurin ja useiden lääkärikäyntien jälkeen, oireet eivät ole helpottaneet vieläkään. Kehossani on tulehdus, mutta lääkärit eivät tunnu paikantavan sitä. Tulehdus aiheuttaa kipeitä supistuksia ja vauvan sydämen sykkeen nousua. Pienikin reagoi kehoni tulehdustilaan. Pahinpina päivinä liitoskivutkin ovat niin kovia, etten pääse liikkumaan muuta kuin kotona pakolliset eli jääkaapille ja vessaan. Tämä totta kai harmittaa, kun kaikki muu jää Villen harteille. Saa nähdä mitä viimeiset reilut 15 viikkoa tuovat tullessaan.

Vaikeasta raskaudesta huolimatta, tunnen itseni kuitenkin todella onnekkaaksi. Tiedän, etteivät kaikki tarinat pääty onnellisesti. Monet yrittävät lasta vuosia tuloksetta ja joutuvat luopumaan unelmastaan. Olen onnekas sillä olen saanut kokea raskauden. Vaikka matkamme tähän pisteeseen yhdessä pariskuntana on ollut lyhyt, on se silti pitänyt mukanaan monenlaisia tunteita. Koimme keskenmenon myös ensimmäisessä yrityskierrossa. Keskenmeno tapahtui uudenvuoden aattona, enkä tuolloin edes tajunnut olevani raskaana. Kuukautiset olivat viikon myöhässä, mutta en halunnut testata. Negatiivisen testin pelko oli suuri. Jos olisin tiennyt raskaudesta ennen keskenmenoa, olisinko ottanut asian vielä raskaammin? Olisin kuitenkin ehtinyt jo iloitsemaan alkaneesta raskaudesta ja nousemaan ajatuksissani vauvantuoksuisiin unelmin. Kaikista menetyksistä ja koettelemuksista huolimatta, rakastan tätä pientä poikaamme enemmän kuin olisin koskaan uskonut ketään rakastavani.

Uskon, että ilman lapsettomuustaustaa raskaus tuntuisi erilaiselta. Kykenisin ehkä paremmin nauttimaan tästä ajasta, todennäköisesti myös pelkäisin vähemmän lapsen menetystä ja sisäistäisin raskauden muutenkin paremmin. Ehkä tuntisin kantavani lasta sisälläni. Pääni ja kehoni valmistaisi minua äitiyteen. Sen sijaan olen koko raskauden harmitellut tätä epätodellista oloa, joka minulla on. Tuntuu kuin tämä olisi unta, josta voi herätä milloin vain. Uskon, että muiden on ehkä vaikea käsittää tunteitani ja ajatuksiani, mutta ne, jotka ovat itse tämän kaiken kokeneet ymmärtävät varmasti täysin mitä tarkoitan.

Raskaudesta huolimatta, lapsettomuus on edelleen läsnä elämässäni tavalla tai toisella. Ei se häviä mihinkään, olen kuitenkin kokenut kaiken tämän ja se on jättänyt minuun suuret jäljet. Väistämättäkin mielessä pyörii ajatus siitä, mitä, jos joskus haluamme toisen lapsen? Olemmeko silloin yhtä onnekkaita kuin nyt vai joutuuko Villekin kokemaan lapsettomuuden? Entä, jos uudelleen raskautuminen on vaikeaa ja vie vuosia? Tai, jos koen lisää keskenmenoja? Miten sitä kaikkea jaksaa taas? Tulevaisuus pelottaa. Onneksi nämä eivät kuitenkaan ole tällä hetkellä ajankohtaisia asioita. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa.

Lapsettomuuden syyhän on täysin minussa, ja nyt kun olen päässyt raskaudessa näinkin pitkälle, tunnen olevani ylpeä. Ylpeä kehostani ja siitä, että se on sittenkin pystynyt tähän ihanaan asiaan. Ylpeä siitä, että olemme yhdessä Villen kanssa saaneet aikaan jotain näin kaunista ja ihanaa. Kaikesta huolimatta lapsettomuus tulee pysymään elämässäni mukana aina. Ei näitä vuosia unohda koskaan. Haluan olla tukemassa muita lapsettomia ja auttaa tuomaan asiaa enemmän ihmisten tietoon. Edelleen tänäkin päivänä kohtaa ihmisiä, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan lapsettomuudesta ja siitä, että niinkin yksinkertainen asia voi toisille olla niin vaikeaa. Tämä on minulle tärkeä asia, joka tulee varmasti vaikuttamaan pitkään elämääni, ajatuksiini ja tunteisiini.

Viisi vuotta on todella pitkä aika yrittää/haaveilla lapsesta, mutta tärkeintä on onnellinen lopputulos. 

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Snapchat: jennajanikaaa
Facebook: Suloisia unelmia

10 kommenttia:

  1. Hienosti kirjoitettu lapsettomuuden olemus odotusaikana. Voin täysin samaistua ajatuksiisi. Oma kauan kaivattu lapseni on nyt melkein vuoden, mutta raskausaika oli henkisesti hyvin raskasta aikaa menetyksenpelkoineen. Kun vauva syntyi, tunsin suurta helpotusta. Tuntui kun iso kivi olisi vyörytetty harteiltani, sillä lapsi oli vihdoin sylissäni, elävänä. Tietysti aina saattaa sattua mitä vaan, kätkytkuolemaa jne. Mutta raskausaika ja synnytys ahdistivat ja jännittivät kaikista eniten juurikin pitkän lapsettomuuden takia. Oli niin rentouttavaa viettää pikkuvauva-aikaa, kun kuukautiset pysyivät poissa, eikä tarvinnut miettiä ovulaatioita sun muita. Nyt, kun toive toisesta lapsesta on herännyt, myös stressi nostaa taas päätään. Koska ovuloin? Raskaudunko enää koskaan? Voisiko kaikki mennä hyvin vielä toisenkin kerran? Ei se paniikki ja ahdistus ole enää yrityksessä niin suuresti läsnä, koska meille on suotu jo yksi ihana lapsi.
    Mutta nauti sinä nyt hyvä ihminen pienestä masupojastasi, ja toivotaan että kaikki menisi hyvin!! <3 T. Viltsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mukavaa, että joku ymmärtää ajatukseni enkä ole ainoa. Toivon, että oma oloni helpottuisi samalla tavalla synnytyksen jälkeen, kun pienen saa syliin enkä alkaisi panikoimaan kätkytkuoleman tai muun takia. Toivon, että teillä toisen lapsen saaminen olisi helpompaa eikä yhtä stressaavaa kuin ensimmäisen lapsen kohdalla. <3

      Poista
  2. Ihanalta kuullostaa että saat kokea äitiyden <3 Onnellista odotusta <3

    VastaaPoista
  3. Niin tutun kuuloisia ajatuksia. Mun oli välillä niin outoa katsoa itseäni peilistä raskausaikana, kun en meinannut millään uskoa todeksi. Kun tyttö syntyi, olin ihan pihalla mitä oli tapahtunut. Jälkikäteen kävin läpi aikamoiset tunnemyrskyt, mutta onneksi kaikki helpottui kuitenkin nopeasti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tunnemyrskyt helpottuivat nopeasti <3 Olen paljon pohtinut sitä, mitä mahdan itse tuntea synnytyksen jälkeen. Millainen tunnemyräkkä on edessä, mutta onneksi on tukea. <3 Lapsettomuus jättää jälkensä.

      Poista
  4. Kauanko sun alkuraskauden pahoivointi kesti? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoinvointia kesti raskausviikolle 12 asti, jonka jälkeen se muuttui närästykseksi. Pahoinvointi palasi uudelleen raskausviikolla 23.

      Poista
  5. Löysin blogisi ja selailin hieman. Täytyy tutustua enemmänkin. Välillä on täälläkin tuntunut, että koskaan en voi täysin iloita toisten lapsista tai edes lukea odotusblogeja. Niin kuitenkin kävi että viimeinkin yli 10 vuoden yrityksen ja yhden kohtukuoleman jälkeen ollaan mekin tässä tilanteessa, Rv15. Täysin uskomaton fiilis edelleen. Ymmärrän sinua siis paremmin kuin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa seuraamaan ja aivan ihanaa, että olet vihdoinkin raskaana. <3 Onnea <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥