sunnuntai 14. toukokuuta 2017

TOINEN ULTRA

Ensimmäisessä ultrassa raskausviikolla 5+6 näkyi pelkkä ruskuaispussi, joten varasimme toiselle lääkärille ajan kontrolliultraan. Vaikka pelko tuulimunasta oli suuri, pystyin olemaan suhteellisen rauhallisesti ja luottavaisin mielin. Pakkohan siellä oli sikiönkin olla. Onneksi seuraavaan ultraan ei ollut kuin kymmenen päivää, jotka kuluivat yllättävän nopeasti. Toinen ultra tehtiin raskausviikolla 7+2. Kerroin ultraavalle lääkärille aiemmasta vuodosta ja ultrassa löytyneestä ruskuaispussista. Kerroin myös vasemmanpuoleisen munasarjan kohdalla olevista jatkuvista kivuista. 

Odotukseni palkittiin, kun näin pienen sykkivän toukan ruudulla. Hänellä oli syke ja kaikki vaikutti muuten olevan kunnossa. Toukka vastasi neljää päivää pienempää kuin olimme ovulaation ja kuukautisten perusteella neuvolassa laskeneet. Tästä ei kuulemma tarvitsisi huolestua. Laskettuaika siirretään vasta raskausviikon 12 ultrassa, jos on tarvetta. 

Munasarjan kipuilulle löytyi syy. Olin ovuloinut kaksi kertaa. Munasarjassa oli kaksi keltarauhasta. Minulta oli irronnut kaksi munasolua. Tämä selitti myös aiemmin olleen vuodon ja aikaisin tehdyn positiivisen raskaustestin. Todennäköisesti molemmat munasolut olivat hedelmöittyneet ja toinen mennyt kesken heti alkuvaiheessa. 

 Tällä hetkellä mennään raskausviikolla 14+1. <3

Seuraa minua:
Instagram: jennajanikaa
Snapchat: jennajanikaaa
Facebook: Suloisia unelmia

3 kommenttia:

Kiitos kommentistasi ♥