maanantai 6. helmikuuta 2017

PUOLIVUOTTA YHDESSÄ + MINILOMA TAMPEREELLA

Annoin Villelle joululahjaksi viikonloppuloman hotellissa Tampereella. Ajankohta oli tammikuun viimeinen viikonloppu eli reilu viikko sitten. Silloin vietimme puolivuotispäivää. <3 Olin etukäteen kertonut Villelle vain ajankohdan, hotellin ja muutaman pienen yksityiskohdan viikonlopustamme, jotta hän osaisi pakata oikeanlaiset vaatteet mukaan. :) 

 Vietimme perjantai-iltaa minun luonani ja vasta lauantaina suuntasimme Ideaparkin kautta Tampereelle. Olin tosiaan varannut meille huoneen Lapland Hotels Tampereesta. Hotelli oli aivan upea ja huone täydellinen. <3 Sänky oli mitä mukavin! Noin hyvän sängyn haluaisin kotiinikin - pehmeä, korkea, hyvät tyynyt ja lämmin peitto. Olin tilannut meille etukäteen herkkulautasen huoneeseen. Lautasella oli viinirypäleitä, mustikoita, mansikoita, ananasta ja tummaasuklaata!
Illalla kävimme Pancho Villassa syömässä, katsoimme Putouksen hotelilla ja lähdimme  Tampereen yöelämään. Sunnuntaina nukuimme aamulla pitkään ja nautimme yhteisestä ajastamme ennen kuin huone piti luovuttaa. Huone luovutettiin puolilta päivin, ja sen jälkeen suuntasimme Nokialle Edenin kylpylään uimaan ja nauttimaan porealtaiden lämmöstä. <3 
Kaikin puolin täydellinen viikonloppu! <3 Saa nähdä mitä kivaa keksitään, kun vuosi tulee täyteen. :)

Seuraa minua:
Instagram: jennajanikaa
Snapchat: jennajanikaaa
Facebook: Suloisia unelmia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥