torstai 6. lokakuuta 2016

PALUU MENNEISYTEEN: RASKAUDESTA KERTOMINEN

 Olen ajatellut aloittaa blogiini erilaisia postaussarjoja, muun muassa tämän Paluu menneisyyteen -sarjan, jossa palataan muistelemaan aikaisempien vuosien postauksia.

Tasan kaksi vuotta sitten iloitsin monikkoraskaudesta. Pohdin blogissa raskauden kertomisesta perheelle, sukulaisille ja ystäville. Sillä hetkellä olin kahdeksannella raskausviikolla. Parhaalle ystävälleni ja äidilleni kerroin heti positiivisen testin tehtyäni. Äitini oli vaikea uskoa raskautta todeksi, ja niin oli minunkin. Olinhan yrittänyt raskautua melkein kolme vuotta, käynyt lapsettomuushoidoissakin, ja sitten tapahtuikin ihme. Raskaus alkoi yllättäen ilman hoitoja. Verikokeiden jälkeen äitinikin oli pakko uskoa, että olen oikeasti raskaana ja hän oli onnellinen puolestani.

Äitini kertoi raskaudestani muutamalle sukulaiselle ja itse kerroin parille ystävälleni. He ottivat asian hyvin ja onnitelivat minua. Vaikeinta oli kertoa raskaudesta isälleni, en ollut varma miten hän reagoisi. Kerroin hänelle ensimmäisen ultran jälkeen, jolloin raskaus oli 100%:sti varma. Samoihin aikoihin mainitsin raskaudesta täällä blogissakin. Pikku hiljaa koko lähipiiri tiesi raskaudesta, ja minun oli helpompi olla. Inhoan asioiden salailua ja haluankin aina olla avoin kaikista asioista.

Isoin asia, joka raskaudessa aiheutti keskustelua, oli se, että odotin kaksosia. Nimenomaan odotin. Raskaushan meni kesken raskausviikolla 13. Monikkaraskaudessa keskenmeno riski on suurempi, ja siitä huolimatta halusin kertoa läheisilleni raskaudestani.

"Tänään alkoi kahdeksas raskausviikko! Huimaa, että olen oikeasti päässyt tässä jo näin pitkälle. Aika on mennyt kyllä todella nopeasti. Monenlaisia kipuja ja kolotuksia on ollut. Muutaman kerran olen pyörtynyt ja eilen nousi vielä kuumekin. Tänään olisi tarkoitus käydä lääkärissä valittamassa pyörtyilystä ja muusta. Ensimmäinen raskaushimokin on tullut! Himoitsen kovasti pähkinäsuklaata. :)"

Enpä ole pähkinäsuklaata syönyt tuon jälkeen. Tuntuu samaan aikaan sekä hyvältä että pahalta muistella tuota aikaa. En ole koskaan ollut onnellisempi. Harmi, ettei se onni kestänyt pidempään. Tuo on ehkä vaikein raskaus jonka olen kokenut. Kipuja oli päivittäin ja olo oli muutenkin heikko ja voimaton. Jälkeen päin kun miettii, niin hyvä, että kerroin raskaudesta. Keskenmenon aikana tukea ja apua oli saatavilla. Ei tarvinnut jäädä yksin. <3

Alkuperäinen postaus: Raskaudesta kertominen

Seuraa minua:
Snapchat: jennajanikaaa
Instagram: jennajanikaa

6 kommenttia:

  1. Kun on avoin saa yleensä parhaiten tukea.

    VastaaPoista
  2. Varmasti ollut kova paikka. Avoimuus on hyvä asia, sillä silloin läheiset tietää mitä toiselle oikeasti kuuluu hyvässä ja pahassa. Itse huomaan, että sukulaisista on tullut niin vieraita että harva tietää mitä minulle oikeasti kuuluu. Kun on avoin läheiset pysyvät lähellä hyvinä ja huonoina päivinä jos oikeasti välittävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain. Avoimuus on auttanut läheisiä näkemään milloin minulla on paha olla ja mitä kuuluu. On ollut helpompaa, kun ei tarvitse salata mitään. :) Ehkä sinäkin voisit koittaa parantaa välejä sukulaistesi kanssa, jos vain itse haluat. :) Onhan se mukava kun on hyvät välit sukulaisiin.

      Poista
  3. Ihan huiken hyvä idea postata tämmösiä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Mukava, että tykkäät. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥