sunnuntai 4. syyskuuta 2016

ANOREXIA NERVOSA

Mietin pitkään tulenko kirjoittelemaan tänne blogiin enemmän syömishäiriöstäni, koska aiheena tämä on erittäin henkilökohtainen ja vaikea. Päätin kuitenkin jakaa teille enemmän asioita ja ajatuksiani, sillä kirjoittaminen helpottaa minua käsittelemään tätä asiaa ja todennäköisesti joku saattaa saada tästä vertaistukea. Näitä on siis tiedossa enemmänkin... 

Tämän viikon torstaina minulla oli ensimmäinen kunnollinen lääkärikäynti liittyen tähän syömishäiriöön. En osannut oikein etukäteen ajatella, mitä käynnillä tapahtuisi. Aamulla herätessäni teki mieli jättää menemättä tai keksiä joku typerä tekosyy, jonka varjolla käynnin saisi peruttua. Onnekseni sain sinne kyydin äidiltäni, joten en voinut jättää menemättä. Olen kertonut näistä asioista avoimesti äidilleni. Tuntuu hyvältä, että voin puhua hänelle ja saan häneltä tukea. 

Lääkärini oli todella mukava nuori nainen, joka kuunteli ymmärtäväisesti asiani. Esitti useita kysymyksiä, kuten miksi olen tähän tilanteeseen joutunut, myönnänkö, että minulla on ongelma ja millaista apua omasta mielestäni tarvitsen. Selitin hänelle kaiken rehellisesti siitä mitä oli tapahtunut vuoden vaihteen jälkeen aina elokuun loppuun asti. Vaikeintahan minulle on ollut myöntää, että olen sairastunut syömishäiriöön. En ymmärrä, miten ihminen voi sairastua tietämättään tälläiseen sairauteen. Miten voi käydä niin, että yhtenä päivänä vain herää siihen, ettei kaikki ole kunnossa?

Lääkäri kirjoitti minulle lähetteen verikokeisiin, koska suola- ja sokeriarvoissani on ollut jotain vikaa jo kesän alusta lähtien. Ne olisi kuulemma hyvä tarkistaa. Lisäksi sain lähetteet ravitsemusterapeutille ja psykologille, joiden pitäisi olla minuun yhteydessä ensi viikon aikana. Sain myös uuden ajan lääkärilleni parin viikon päähän. Sovimme, että lähdemme etenemään pienin askelin. Ensimmäinen askel olisi hedelmien lisääminen päivittäiseen ruokavaliooni. Tähän asti ruokavalioni on koostunut lähinnä yhdestä pienestä lämpimästä ateriasta. Myös vaaka olisi annettava pois, jotta en pääse kyttäämään painoani. Voin myöntää, että tämä on ollut vakeaa, ja siellä se vaaka edelleen on sänkyni alla. Tosin en ole sillä nyt torstain jälkeen käynyt.

Ennen lähtöäni lääkäri kertoi, että olen sairastunut anoreksiaan. Se on kuulemma herkästi uusiutuvaa sorttia, ja tällä kertaa lisänä on tuo oksentaminen. Hän kehotti minua etsimään netistä tietoa aiheesta, ja korosti moneen kertaan, kuinka fiksusti olin toiminut osatessani hakea apua tarpeeksi ajoissa, ennen kuin tilanne ehtisi todella pahaksi. Lähtiessäni päälimmäisenä mielessäni oli, miten lihava voi sairastua anoreksiaan? Eivätkö anoreksiaa sairastavat ole usein langanlaihoja?

5 kommenttia:

  1. Osoitat vahvuutta kun haet apua. Tsemppiä parantumiseen <3

    VastaaPoista
  2. Voi vittu kun kaikki sairaudet sullakin mukamas.. apua mitä.huomion hakua

    VastaaPoista
  3. Itsekin olen kirjoittanut masennuksestani blogiin, mietin kanssa monesti että kirjoitanko kun on henk.kohtainen ja vaikea asia.
    Ihana kuulla että äitisi tukee sinua! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilökohtaisista asioista kirjoittaminen on aina vaikeaa, mutta kyllä se kannattaa. Siitä voi aina jollekin olla hyötyä. :) Niin on <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥