keskiviikko 10. elokuuta 2016

Mökillä

Alku kesästä tein pienen listan asioista, joita haluaisin kesän aikana kokea. Yksi listalla ollut asia oli mökkeily. Tämä toteutui viime kuun puolessa välissä, kun pääsin perheeni kanssa viikoksi mökille Ahvionsaarelle. Teki hyvää päästä vähän vaihtamaan maisemaa ja rentoutumaan. Kaiken kruunasi tietenkin se, että mökillä ei ollut sähköjä. Tämä tietenkin rajoitti aika paljon puhelimen käyttöä, sillä sen lataaminen oli mahdollista vain autossa.

Aurinko helli meitä koko viikon, vain parina iltana satoi vettä ja ukkosti. Laiturilla tuli makoiltua ja otettua aurinkoa useampana päivänä, ja kotiin tullessa olin hieman ruskettunut. Uskaltauduin muutamana iltana jopa uimaankin ja vesi oli todella lämmintä! Kävimme myös Olavinlinnassa kierroksella ja kotimatkalla Imatran Koskea katsomassa. 
Otin tavoitteekseni selvittää tämän viikon aikana, mitä elämältäni haluaisin. Suunnitelmani olivat menneet uusiksi eron myötä, ja oli aika keksiä jotain roskiin heitettyjen haaveiden tilalle. Viimeinen vuosi lukiossa strattaa nyt syksyn myötä, ja ensi keväänä olisi tarkoitus hakea jatko-opiskelemaan. Kirjoitettavat aineet olisi varmaan hyvä valita sen perusteella, mitä tekisin lukion jälkeen. Olen myös huomannut ympäröineeni itseni ihmisillä, jotka tuovat paljon ylimääräistä draamaa elämääni. Ihmissuhteita oli siis aika miettiä uusiksi. Inhoan draamaa, jos se kohdistuu omaan elämääni ja kaipasin ympärilleni vain positiivisia asioita.

Ennen mökille lähtöä olin tavannut erään ihanan miehen, jonka kanssa minulla oli ollut todella mukavaa. Vietimme aikaa yhdessä, ja sovimme tapaavamme uudelleen, kun tulisin takaisin. Mökillä ollessani soittelimme joka ilta parin tunnin mittaisia puheluita. Keskustelimme kaikesta maan ja taivaan välillä. Soittelusta tuli jokaisen illan kohokohta, jota odotin innoissani koko päivän. 
Koti-ikävä iski jo puolessa välissä viikkoa ja kaipasin omaa rauhaa. Omaa rauhaa sain aina iltaisin muiden mennessä nukkumaan. Tuolloin yleensä nautin ihanista maisemista, kirjoittelin mietteitäni ylös ja höpisin puhelimessa. Rentoutuminen teki kuitenkin hyvää. Kotiin tullessa mieli oli kevyempi ja ajatukset selkeämpiä. :)

Oletteko te mökkeilleet kesän aikana? :)

25 kommenttia:

  1. Mut hei tosi kiva, että uuskin boyfriend on jo löytyny näin pian eron jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin pian? Onhan erosta jo jonkun aikaa, joten kyllä minulla on oikeus uuteen onneen. :)

      Poista
  2. Sulla hääpaikka varattuna jo tän mahdollisesti uuden miehen kanssa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tässä ihan rauhassa edetä. Asiat tapahtuvat omalla painollaan. :)

      Poista
    2. Niinhän sä hoisit viimeksikin asiat omalla painollaan, pitäähän nyt vuosipäivän kunniaksi olla hääpaikka varattuna ja vauva puuhat hallussa ;)

      Poista
    3. Tietääkseni parisuhteissa on aina kaksi osapuolta, ja asioista päätetään yhdessä. Jokainen suhde on erilainen ja etenee omalla painollaan sitä tahtia mikä molemmista osapuolista tuntuu hyvältä.

      Poista
  3. Lisää kommenttisi...joko oot sille uudelle kertonu pakkomielteisestä vauvaprojektista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään kommentit heti kun ehdin, jos ne ovat asiallisia. :) En kuitenkaan ole koneella tai puhelimella koko aikaa päivystämässä blogin kommentteja.

      Mitä tulee tuohon vauvaprojektiin niin pakkomielteistä se ei ole. Olen kyllä tämän miehen kanssa käynyt keskustelun lapsettomuustaustastani.

      Poista
  4. Ihanaa jos olet löytänyt mukavan miehen. :)

    VastaaPoista
  5. Hohhoijaa... Taas heti uus mies, uusi hää- ja vauvaprojekti.. Hei nyt vähän valoja päälle! Sä et vaan osaa olla yksin, se on läheisyysriippuvuutta.!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä postauksessa mainitsen, että olen tavannut jonkun erityisen. Se ei tarkoita sitä, että olisin puolen vuoden päästä astelemassa alttarille vatsapystyssä. Mielestäni olin kyllä yksin tuossa eron jälkeen useamman kuukauden.

      Poista
  6. Inhottavia nuo anonyymit! Eivät kehtaa edes omalla nimellään kommentoida, lapsellista. Tottakai sä teet asiat niinkuin itse parhaaksi näet. Ei siihen ole mitään aikarajaa, miten pian saa eron jälkeen taas seurustella. Just go with a flow :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Jokainen etenee eron jälkeen uuteen suhteeseen sitä tahtia, mikä itsestä parhaalta tuntuu. Toisilla menee vuosia toisilla kuukausia tai viikkoja. Tärkeintä, että itsestä tuntuu hyvältä ja on varma siitä, ettei kyseessä ole laastarisuhde, joka satuttaisi toista osapuolta. :)

      Poista
  7. Voi jeesus näitä kommentteja. Jenna ansaitsee olla onnellinen, ja tehkööt hän mitä haluaa kunhan on onnellinen! Nämä provosoivat kommentit tuskin Jennaa hetkauttaa, mutta ikävää että teillä haukkujilla on niin huono olla että pitää purkaa muihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. Onnellisuushan tässä tärkeintä on. :)

      Poista
  8. Omalla painollaan etenee juu.. Joko ehkäisy on "pettänyt"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän jokainen parisuhde etene sillain mikä tuntuu molemmista hyvältä. :)

      Poista
  9. Moi Jenna! Tosi kiva teksti ja kuvat, ja ihanaa että olet löytänyt tämän ihanan miehen elämääsi. :) Onnea ja menestystä kouluun. :)

    VastaaPoista
  10. Kyllä sen uuden onnen voi löytää jo viikkojen kuluessa erosta. Se ei kuitenkaan tarkoita että samantein naimisiin mennään. Eihän tässä nyt kukaan ole kuollut, että jotain suruaikaa pitäisi viettää. Minä ainakin haluan tietää kuinka suhde etenee. Ihanaahan se on jos jonkun erityisen onnistuu löytämään. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, ja se onni kannataa ottaa avoimin sylin vastaan kun se kohdalle osuu. :)

      Poista
  11. Vanhemmillani on mökki mutta tänä kesänä ei tullut useesti käytyä siellä. Toisin oli viime kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi :( Toivottavasti pääset ensi kesänä useammin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥