keskiviikko 3. elokuuta 2016

Kun suhde ruokaan muuttuu...

 Monien muiden tavoin, minäkin tein uutena vuotena lupauksen, että tiputtaisin painoa ja opettelisin elämään terveellisemmin. Asetin tavotteen, jonka mukaan minun olisi pitänyt tiputtaa 20 kiloa ylioppilasjuhliini mennessä. Ylioppilasjuhlia juhlin onneksi vasta kesällä 2017, joten aikaa olisi reilusti. 

Varovasti vähensin herkuttelua. Suklaa ja jäätelö olivat suurimmat paheeni. Saatoin päivässä herkutella kokonaisen suklaalevyn ja jäätelöpaketin. Vähentäminen oli vaikeaa. Jossain vaiheessa vaihdoin suklaalevyt suklaapatukoihin ja litran jäätelöpaketit yhteen jäätelötuuttiin. Siitä se lähti. Pikku hiljaa makeanhimo väistyi, ja pystyin jättämään herkuttelun minimiin. Aloin myös kiinnittämään enemmän huomiota siihen, mitä suuhuni laitan ja pienensin annoskokoja. Ruoan piti olla mahdollisimman terveellistä, mutta samalla täyttävää. Aloitin lenkkeilyn ja tein iltaisin pientä jumppaa kotona. Pikku hiljaa paino lähti putoamaan. 

Alkuun painoa tippui noin 0,5 kg viikossa, mikä omaan korvaani kuulostaa melko sopivalta tahdilta. Olin tyytyväinen muuttuneisiin ruokailutottumuksiini. Eron jälkeen menetin ruokahaluni täysin. Päivässä saatoin syödä vain yhden voileivän. Ruoka ei vain yksinkertaisesti maittanut. Pian huomasin painoni tippuneen viikossa neljä kiloa. Nautin siitä, ja ymmärsin, että mitä vähemmän syön sitä nopeammin laihdun. Tämä oli todella typerä ajatus. Eihän se oikeasti tuolla tavalla mene, jos haluaa pysyviä tuloksia. Ruokailusta tuli ainoa asia, jota pystyin kontrolloimaan sillä hetkellä. Rupesin käymään useammin vaa'alla ja jokaisella kerralla vaa'an lukeman oli oltava alhaisempi kuin edellisellä kerralla. Jos painoni oli noussut grammankin rankaisin itseäni sillä, etten syönyt koko päivänä mitään. 

Kesäkuun alussa aloin voimaan pahoin jokaisen syömäni ruoan jälkeen. Ainoa asia, joka helpotti oloani oli oksentaminen. Alkuun pelkäsin oksentamista, mutta ajan kanssa opin jopa nauttimaan siitä, jos niin voi sanoa. Aloin nauttimaan siitä tunteesta, että vatsani oli tyhjä, vaikka olin juuri syönyt jotain. 

Reilussa kuukaudessa suola- ja sokeriarvoni laskivat niin alhaisiksi, että löysin itseni useampaan otteeseen päivystyksestä pyörtyilyn ja heikon olon takia. Aloin ensimmäisen kerran kunnolla huolestumaan voinnistani. Tietenkin huononvointini syynä oli muukin kuin syömisvammailu, mutta siitä lisää toisella kertaa. Heinäkuun alussa jouduin muutamaksi päiväksi Valkeakosken sairaalaan sisätautien osastolle, jossa minulle tehtiin useita erilaisia tutkimuksia. Kuulin myös ensimmäistä kertaa lääkäriltä epäilyn syömishäiriöstä. 

Ensimmäinen ajatukseni oli, että eihän minulla mitään syömishäiriötä voi olla. Enhän minä ollut tahallani oksentanut vaan pahoinvoinnin seurauksena. Kielsin asian sekä lääkärille, hoitajille että itselleni. En vain yksinkertaisesti voinut olla samassa pisteessä kuin kuusi vuotta sitten. Sovimme, että varaisin asiasta terveyskeskukseen omalle lääkärille aikaa, jotta päästäisiin asiassa eteenpäin. 

Minulla on mennyt todella kauan sisäistää asia, ja varata tuo aika. En vieläkään ymmärrä, miten olen voinut sairastua syömishäiriöön ymmärtämättä asiaa. Tällä hetkellä tiedän ja myönnän tarvitsevani apua. Viimeisen reilun kahden kuukauden aikana painoni on pudonnut 14 kg. Olen yrittänyt muuttaa toimintaani ja ajatteluani, mutta se on osoittautunut todella vaikeaksi. Tuntuu, etten tiedä miten suhtautua asioihin tai miten lähteä tässä paranemisprosessissa eteenpäin. Tiedän sen olevan pitkä ja vaativan paljon aikaa. Matkalla tulee vastaan ylä- ja alamäkiä, mutta tärkeintä on nyt se, että asiat menevät eteenpäin. Pääsen käsittelemään tätä asiaa ammattilaisen kanssa.

Miksi kerron tämän teille? Koska tahdon löytää ja antaa vertaistukea asian suhteen. Asiasta kirjoittaminen helpotti paljon itseäni ja auttoi ymmärtämään, miten tähän pisteeseen olen päätynyt. 

8 kommenttia:

  1. <3 paljon tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
  2. Voi ei :( Tsemppiä !! <3 -miljama

    VastaaPoista
  3. Paljon tsemppiä!

    Siitä kyllä toipuu kun itse saa oikean asenteen päälle ja löytää motivaation. Itselläni oli vuosia määrittelemätön syömishäiriö, eli oireili monella tapaa. Välillä meni aina jo paremmin, mutta vaikean jakson aikana meni aika huonompaan. Nyt ollut jo yli vuoden kaikki aikas hyvin, kävin viikoittain juttelemassa, opettelin terveen suhteen ruokaan ja omaan vartaloon. Helppoa se ei ollut mutta selvisin siitä! Välillä on niitä huonoja päiviä, mutta sitten vaan jotain muuta ajateltavaa
    Lisäksi omat neuvot mitä toimi: älä osta kotiin vaakaa tai tavoitevaatteita, älä puhu laihduttamisesta tai hauku itseäsi muille ja keksi joka päivä jotain kivaa sanottavaa itsestäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Itselläni on myös tämä epätyypillinen syömishäiriö, sillä oireilee useammalla tavalla. Paraneminen tulee olemaan pitkä prosessi, mutta pääasia, että ensimmäinen askel on otettu. Onneksi sinä olet voinut jo vuoden hyvin.

      Kiitos vinkeistä! :)

      Poista
  4. Saman sopan läpikäyneenä sanoisin, että ennenkaikkea hakeudu keskusteluavun piiriin. Tarvitset tukea selvittämään ajatuksia ja tunteita. Sulla on raskaita pettymyksiä takana. Tiedän niin tunteen, kun on helpompi kääntää huomio omaan kehoon ja johonkin konkreettiseen, kun ei saa otetta tunteistaan. Tsemppiä!

    Anonyymina tällä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Keskusteluavun piiriin olen hakeutumassa tässä. Ensimmäinen askel nyt kuitenkin tuli otettua sillä, että pystyin myöntämään itselleni tarvitsevani apua. Sen tekeminen ei ollut todellakaan helppoa. Toivottavasti sinä olet päässyt näistä tunteista jo yli ja voit paremmin. <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥