perjantai 17. kesäkuuta 2016

Viimeaikoina

Eron jälkeen on tapahtunut paljon kaikkea. Olen viettänyt aikaa ystävieni kanssa, tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut paljon uusia ystäviä, käynyt treffeillä, ottanut aurinkoa ja käynyt uimassa. Olen opetellut elämään itsekseni ja nauttimaan niistä pienistäkin asioista. Välillä on ollut vaikeampia hetkiä, mutta onneksi minulla on aivan mahtavat tukijoukot - ystävät ja perhe. <3

Olemme viettäneet paljon aikaa ystäväni Heidin kanssa. Muutaman kerran olemme käyneet vähän juhlimassakin. Olen muuten eron jälkeen laihtunut kymmenen kiloa, ja mielestäni näytän hyvältä! Vielä on toiset kymmenen kiloa tavoitteeseen, mutta pikku hiljaa hyvä tulee. Jaksan taas nauraa ja olla iloinen! Nautin elämästäni täysillä.

Kävimme ystävieni kanssa rannalla. Otimme aurinkoa ja uimme. Olen jo uskaltanut kastaa talviturkkini! Vesi oli tuolloin jo 20 asteista, ja todella lämmintä! Oletteko te käyneet jo uimassa?

 Auringonotosta huolimatta en ole ruskettunut ollenkaan. Löytyykö vinkkejä siihen, miten tälläinen kalkkilaivan kapteeni ruskettuisi? :D

Lähiaikoina olen stressannut vähän jokaista asiaa, mutta onneksi posti toi tullessaan uusimman Cosmopolitan -lehden. Sen parissa on ollut hyvä rentoutua pari iltaa.

Pari viikkoa sitten olimme serkkuni kanssa katsomassa Viialan yöelämää! Minun pitäisi vuorostani mennä hänen luokseen nyt myöhemmin kesällä. 

Mitä teille kuuluu? Miten teidän kesä on lähtenyt käyntiin? :)

11 kommenttia:

  1. Koska tämä ero muuten tapahtui?

    Oma kesä lähetenyt töitä tehden.. Vielä olisi pari viikkoa ja sitten lomaa. Elokuussa sitten lomaillaan miehen kanssa. Uimaan ei ole vielä päässyt kun työt kestävät 18 ja sen jälkeen ei oikeen jaksa. Ehkä ensi viikolla kun on luvattu lämmintä... Mukavaa kesän jatkoa ja tsemppiä tuleviin kirjotuksiin!
    Terv. Tämän kevään ylioppilas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti lomasi lähtee hyvin käyntiin ja pääsette tekemään kaikkea mukavaa. :) Kiitos ja hyvää kesän jatkoa sinnekin <3

      Poista
  2. Siitä se pikkuhiljaa elämä käynnistyy taas. :)
    Mukavaa kesää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain! :) Kiitos samoin! <3

      Poista
  3. Siis olet ollut vielä viime kuussa? Menossa naimisiin ja kun tulikin yllätys ero ni nyt pyöritään treffeillä.. Aivan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole täällä missään vaiheessa kertonut koska olen eronnut, mutta eron ajankohta ei kuulu kenellekään. Eiköhän jokainen itse tiedä, koska on valmis treffeille.

      Poista
    2. Ihan tervettä aloittaa treffaillu eikä jäädä yksin kotiin murehtimaan menneitä.

      Poista
    3. Tietenkin on tervettä en oo niin väittänyt, mutta kuvittelis että ihmisillä on jonkun sorttinen "suru aika" tms jos on naimisiin ollut matkalla.... Se kertoo paljon siitä miten vakava suhde olikin kyseessä :)

      Poista
  4. Varmasti myös mukava kun ei tarvitse varattua kirkkoa/juhlapaikkaa turhaa perua kun kuitenkin löydät tässä uuden miehen ja menette heti naimisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki varaukset perutaan aikanaan, kunhan vain itse muistan perua ne. On se hienoa, että olet huolissasi tekemistämme varauksista. :)

      Poista
  5. Ihan paras kommentti yllä! So true!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥