tiistai 8. syyskuuta 2015

Vihdoinkin asiat etenevät..

Kirjoittelin tänne aikaisemmin silmäoireista, joita minulla on ollut kesän alusta alkaen. Muutama viikko sitten minulla oli aika Silmäasemalle erikoissilmälääkärille. Hän tarkisti näköni perusteellisesti, mittasi silmänpaineen ja tutki silmät muutenkin perusteellisesti. Mitään vikaa silmistä ei löytynyt, joka selittäisi päänsäryt, pahoinvoinnit, kylmyyden tunteen, huimauksen ja pyörtyilyn, silmien arkuuden ja punaisuuden ym. Näköni sen sijaan oli huonontunut kolme astetta viime kertaisesta näön tarkastuksesta. Silmälääkärin mielestä näin suuri ero edelliseen on huolestuttavaa, etenkin näiden kaikkien oireiden kanssa. Lääkäri katsoi parhaaksi laittaa kiireellisen lähetteen neurologille ja magneettikuvaukseen. Hän epäili, että silmien takana olisi jotakin joka vaikuttaa näköön. Toivon ylikaiken, että tämä epäilys osoittautuu vääräksi! 

Silmälääkärin jälkeen juoksin vessaan. Itkin hetken ja soitin äidilleni. Kerroin hänelle kaiken, mitä lääkärissä tapahtui. Hän säikähti ja pelkäsi ensimmäisenä pahinta. Puhelun jälkeen laitoin viestillä uutiset S:lle ja sen jälkeen soittelin kavereille ja isälleni. Olen nyt reilun viikon verran odotellut kutsua neurologille, ja pelonsekaisin ajatuksin mielessä on käynyt kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Yht'äkkiä sitä osaa arvostaa elämää ja terveyttä ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Tällä hetkellä toivon enemmän kuin mitään muuta, että lääkärin epäilykset olisivat vääriä ja minä olisin täysin terve. Tuntuu, että päähajoaa näiden särkyjen kanssa.

Pari viikkoa sitten neurologilta tuli kirje. Minun pitäisi kuulemma mennä omalle terveyskeskuslääkärille hakemaan särkylääkkeitä. Kutsua neurologille tarkempiin tutkimuksiin ei tullut. Olin pettynyt ja vihainen. Revin kirjeen samantien ja itkin pitkään. Odotin, että pian pääsen näistä säryistä eroon ja saan elää taas normaalia elämää. Odotin, että jokin syy oireilleni löytyisi. Tuntui ihan hirveältä ajatella, että joku määrää hakemaan särkylääkkeitä, ilman että edes vaivautuu koko ihmistä näkemään! Soittelin äitini kanssa ja päätimme, että varaan ajan yksityiselle neurologille. Selasin Terveystalon nettisivuja, ja onnekseni heillä on tarjolla neurologi. Soitin heille ja varasin ajan. Sain ajan jo viikon päähän. Olin helpottunut. Vihdoinkin asiat etenisivät!

Viime viikon perjantaina hyppäsin linja-autoon ja suunnistin Huittisista Tampereelle Terveystaloon. Yllätyin positiivisesti Terveystalon ystävällisestä ja asiantuntevasta henkilökunnasta. He opastivat minut hyvin lääkärinvastaanotolle, ja lääkärikin oli todella mukava. Hän perehtyi ongelmaani kunnolla. Kuunteli oireet ja vastasi kysymyksiini. Lääkäri antoi minulle lähetteet verikokeisiin ja magneettikuvaukseen. Verikokeista testataan maksa- ja munuaisarvot, pienverenkuva, kilpirauhasarvot ja sokeriarvot. Magneettikuvaus on laaja pään magneettikuvaus, johon sain reseptille rauhottavia lääkkeitä ahtaan paikan kammon takia. Käynnin jälkeen olin niin helpottunut, että vihdoinkin joku perehtyy ongelmaani ja saan apua särkyihin!

Eilen minun piti varailla aikaa jatkotutkimuksiin, mutta yön aikana nousi kuume, ja olen viettänyt viimeisen 32 tuntia sängyssä kuumeenkourissa. Noh, varaan ajat kunhan paranen! :) Kamalaa sanoa tämä, mutta jälleen kerran nähdään kuinka paljon parempi yksityinen terveydenhuolto on kuin julkinen. Julkisella ei vaivauduta edes potilasta näkemään, mutta yksityisellä perehdytään asioihin samantien ensimmäisellä käynnillä.

10 kommenttia:

  1. Liputan kyllä niin paljon yksityistä puolta! Toi oli ihan käsittämätöntä, että olisi vaan särkylääkkeet pitäny hakea. Aina sanon jos julkiselle pitää mennä, että sieltä lähtee burana resepti kourassa oli vaiva mikä tahansa ja niin on ainakin mulla aina oikeesti ollu :`D
    Toivottavasti pääset mahdollisimman nopeesti magnettiin ja syy kaikelle selviäisi <3 ja pikaisia paranemisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julkisella tosiaan tunnutaan määräävän joka asiaan särkylääkkeitä. Mitähän järkeä niitäkin on syödä turhaan. :/ Julkinen puoli voisi toimia niin paljon paremmin!
      Varailin magneettikuvaus aikaa itseasiassa eilen, ja sain ajan jo parin viikon päähän. Toivottavasti silloin selviää jotain. :) Kiitos <3

      Poista
  2. On kyllä törkeetä jos lähetteen on saanut niin ei siltikään pääse. Itseänikin vähän kiukuttaa julkinen. 1,5w menin korjauttamaan kuulokojeeni, 4kk sitten kyselin millon aikaa "syksyllä" (syys-lokakuu) Kuulokoje sanoi itsensä irti 1,5kk sitten, kävin korjauttamassa 3-4kk sitten. Käyttöikä 3 vuotta ja mun on 5 vuotta vanha. Tukiryhmässä kuulin että vaatimalla jonotus 3kk. Hitto että en aikasemmin tajunnut. Kiukuttaa kun en kuule kunnolla. Jos en saa aikaa ennen marraskuuta ni saa kuulla kunniansa. Työssäkäyvien pitäisi kuulemma olla etusijalla. Osa oli kuulemma vaatinut päästä yksityiselle. Täytyy muistaa seuraavalla kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on ihan ihme toimintaa tuolla julkisella puolella. Laitoitko asiasta valitusta eteenpäin, kun kohtelivat sinua noin? Todella ikävää hommaa :( Saisi toimia systeemit vähän paremmin!

      Poista
  3. Hienoa, että asiat ovat nyt lähteneet hoitumaan, vaikkakin sitten yksityisellä.
    Toivottavasti saat pian apua särkyihisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain. :) Toivon sitä itsekin.

      Poista
  4. Tsemppiä ja voimia kovasti ja taistele oikeuksiasi puolesta!

    VastaaPoista
  5. Hyvä että asiat hoituvat, julkisen puolen toiminta on välillä aivan järkyttävää! :/ Mutta tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Niin on, julkisen puolen toiminnan pitäisi parantua huomattavasti!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥