keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Facts part 2

Toivoitte lisää faktoja minusta, joten niillä jatketaan! :) Ensimmäisen osan voitte lukea TÄÄLTÄ
1. Luulin pitkään, että suolakurkku on oma lajinsa, kunnes S kertoi minulle, että se tehdään tavallisista kurkuista ja suolavedestä. :D
 
2. Olen saanut sukunimeni avioliiton kautta, ja vain 23 ihmisellä on sama sukunimi kuin minulla.

3. Olen meittinyt sukunimen vaihtamista takaisin tyttönimeksi tai ehkäpä joksikin muuksi..

4. Vietän ihan liian paljon aikaa tietokoneella. Tosin lähiaikoina tietokoneella vietetty aika on vähentynyt huomattavasti! :)

5. Olen maistanut kerran tupakkaa. Hyh maistui pahalta.

6. Join ensimmäisen kerran alkoholia 16-vuotiaana.

7. Haluan miehen näyttävän minulle, että hän rakastaa minua. Vaikka sanat ovatkin tärkeitä, ne eivät yksinään riitä. Teot puhuvat puolestaan. :)

8. En ikinä syö kynsiä! :)

9. En ole ikinä tykännyt rusketuksesta.

10. Oloni on naisellisempi pitkillä hiuksilla. En kuitenkaan halua hiustenpidennyksiä, vaan haluan kasvattaa omat hiukseni pitkiksi. :)
11. Olen todella huono säästämään rahaa. Se mikä tulee, myös menee. :D

12. Olen todella laiska kuntoilemaan. Haluaisin liikkua paljon enemmän, mutta en vain yksinkertaisesti saa aikaiseksi. Tätä yritän parhaani mukaan muuttaa.

13. Saan usein itkupaniikkokohtauksia, kun tunnen oloni lihavaksi, rumaksi tai muuten vain ällöttäväksi.

14. Rakastan ylikaiken sitä, että S kehuu minua. <3

15. Pelkään autolla ajoa, ja tästä syystä en hanki ajokorttia enkä autoa.

16. Herkistyn todella helpoksi. Esimerkiksi itken, jos näen jonkun syövän ravintolassa yksin. Minun vain käy kyseistä henkilöä todella kovasti sääliksi.

17. Pelkään, että menetän läheiseni.

18. Haluaisin asua omakotitalossa. Tämä haave tosin taitaa toteutua hiljattain. :)

19. Yritän tehdä aina monta asiaa samaan aikaan. :)

20. Nauran usein omille jutuilleni ja ajatuksilleni.

21. En osaa hoitaa kasveja. Kukat eivät pysy paria päivää pidempään hengissä, kun ne jo kuihtuvat tai muuten vain kuolevat.

22. Saan joskus sellaisia raivareita, että alan vain yks kaks huutamaan joka asiasta. Yleensä näistä kärsii viaton poikaystäväni.

23. Haluaisin pitää enemmän yhteyttä ystäviini. :)

24. Haluaisin tutustua myös uusiin ihmisiin, ja saada uusia ystäviä.

25. Viihdyn myös yksinkin. :)

26. Ennen vihasin yllätyksiä, mutta nykyään rakastan niitä. :) <3

Voitteko samaistua johonkin kohtaan? :) 

9 kommenttia:

  1. Tuo suolakurkku kohta sai taas nauramaan. :D Ihan niinkuin ne rusinat aiemmin. ;)
    Mut joo. Minä en ole koskaan edes maistanut tupakkaa ja inhoan rusketusta. Saan myös kummallisia raivareita joista mieheni joutuu kärsimään syyttä suotta. Eikä ne viherkasvit tai kukat minullakaan elossa pysy. :) Joten kyllä sieltä samankaltaisuutta löytyi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe :D S:n aikana olen oppinut paljon uusia asioita ja tunnen oloni välillä hieman tyhmäksi, kuten tämän suolakurkku asian kanssa. :D

      Ihailtavaa ettet ole koskaan maistanutkaan tupakkaa. Hyvä päätös! :) Ihanaa, etten ole ainoa joka raivoaa eikä pysty pitämään kukkia hengissä ;)

      Poista
  2. Niin ja en voisi kuvitellakkaan asuvani missään muualla kuin omakotitalossa. Haaveena asua omassa lapsuudenkodissa tulevaisuudessa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti haaveesi käy toteen. :)

      Poista
  3. Siis varmaan pure kynsiä :D nauratti kun päähän tuli kuva yhdestä Tuukan satukirjasta , jossa hirviö syö kynsisoppaa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :DD Mikä satu mahtaa olla kyseessä? :)

      Poista
  4. 21! Nimimerkillä kolme kaktusta kuollut viimeisen parin vuoden sisään :D Voi kun asuttas lähempänä toisiaan (nro 24) :) -miljama

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaktuksen kun tappaa niin saa olla melko taitava ;) Tässä onnistunut itsekkin joskus :D Niimpä. :( Voidaanhan me tutustua välimatkasta huolimatta. :)

      Poista
    2. Niinpä :D. Me muuten perjantaina mentiin Turkuun ja eilen tultiin takaisin tänne Pohjois-Karjalaan ja muistelen nähneeni välillä Akaa / viiala kylttejä niin etkös sä sieltä suunnilta ole? :) Jälkeenpäin vaan tuli mieleen, että ois ollu ihan kiva vaik nähäki! -miljama

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥