perjantai 9. toukokuuta 2014

Lapsettomien lauantai

Lapsettomuuden kanssa kamppailessa on hyvin huomannut sen, kuinka epäreilu maailma oikeasti on. Toiset saavat lapsia heti ensi yrittämällä tai vahingossa. Maailmaan syntyy joka päivä ei-toivottuja lapsia, joista kukaan ei huolehdi vaan heidät laitetaan lastenkotiin. Naiset päätyvät aborttiin harrastaessaan huolimatonta seksiä, vaikka hyvin tietävät sen riskit. Joten miksi meille ei suoda lasta? Missä meidän pieni viipyy?

Lapsena pidin raskautta ja perhettä itsestäänselvyytenä. Silloin ajattelin, että jokainen nainen saa lapsia, koska mehän tulemme raskaaksi ja kannamme lastamme noin 9 kuukautta. Silloin myös päätin, että minulla tulee olemaan ainakin kaksi lasta ennen kuin täytän 20-vuotta ja haluan suuren perheen. Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan. Olemme yrittäneet kaksi vuotta. Kahteen vuoteen mahtuu paljon kaikenlaista. Tässä kierrossa meillä on luultavasti viimeinen inseminaatio, jos plussaa ei testiin tule niin syksyllä olisi edessä koeputkihedelmöitys. Tammikuussa pidimme miehen kanssa suurena askeleena inseminaatioon siirtymistä, mutta tosiasiassa seuraava askel on suurempi. Onneksi meillä on kuitenkin koko kesä aikaa miettiä asiaa ja valmistautua tulevaan henkisesti. Tietenkin toivon, että tämä viimeinen inseminaatio toisi toivotun tuloksen. 

Huomenna vietetään lapsettomien lauantaita. Monet miettivät miksi lapsettomuutta juhlitaan, mutta mielestäni lapsettomien lauantai ei ole juhlapäivä vaan se antaa kaikille lapettomille mahdollisuuden surra ja tuoda lapsettomuutta enemmän esille. Mielestäni on kuitenkin ikävää, että ensin saa surra omaa lapsettomuuttaan ja seuraavana päivänä itketään sitä, että entä jos minusta ei koskaan tule äitiä, entä jos en saa koskaan viettää äitienpäivää olemalla itse äiti. Lapsettomien lauantaina on yleistä, että lapsettomat sytyttävät kynttilän ikkunalle kello 18.00. Näin minäkin aion tehdä ja annan itselleni luvan surra yhdessä mieheni kanssa. 

Antakaa itsellenne lupa surra! <3

8 kommenttia:

  1. Minä en tämmöisestä päivästä tiennytkään ja minusta on hyvä, kun on juuri äitienpäivän alla. Herättää ihmiset ajattelemaan, että kaikki eivät välttämättä juhlikkaan äitienpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se kyllä tuossa mielessä hyvä, että on ennen äitienpäivää. Lapsettomille se voi olla vain ikävämpi viikonloppu, kun koko ajan saa surra. :/

      Poista
    2. Parempi surra kerralla kuin joka viikonloppu. Paitsi suruahan se aina on kun testi näyttää miinusta.

      Poista
    3. Siinä olet kyllä oikeassa. :)

      Poista
  2. ♥ Kiitos että muistutit tuosta kynttilästä :D luin aikasemmin viikolla eka kertaa tuosta ja ajattelin et ehottomasti pitää sytyttää mut olin jo unohtanut sen..
    Mulla on "onneksi" suvussa useita ivf tms keinohedelmöityksellä saatuja lapsia ja koska itsellä on myös aina ollut epäsäännöliset kuukautiset niin olen jo paljon ennen lapsen yritystä ollut varautunut siihen että lapsi ei tulekkaan niin helposti ja mulla voi olla pco.. Tosin en mä tuota kauheesti ole ajatellu ja onhan tämä silti kauheaa..
    Toivottavasti ensi vuonna juhlimme mekin äitienpäivää äiteinä :)
    -mh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistitko sytyttää kynttilän? :) Minä sytytin ja heitin rukoukseni ja toiveeni ilmoille, toivottavasti joku kuulee sen. :) Toivotaan, että onni löytäisi meidän molempien kotiin.

      Poista
  3. Halusin kirjoittaa sulle, oon lukenut sun blogia jo jonkin tovin ja sairastetaan samaa sairautta. Itse oon vasta päässyt kirjoittamisen makuun ja aloitin blogin kirjoittamisen. Aion myös PCOS:stä kirjoittaa, koska tämä sairaus koskettaa kovin mun elämää. Aina kun oot kirjoittanut hoidoista ja muusta oon jotenkin kokenut, että ihana kun joku tuo tän asian oikeesti esille, näistä jutuista kun harvoin "ääneen puhutaan".. Eli kiitos siitä, oon saanut hurjasti vertaistukea sun blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaan, kun pidät blogistani ja olet saanut täältä vertaistukea. :) Jos haluat, voit laittaa minulle linkkiä sinun blogiisi. Olisi mukava käydä tutustumassa. :) Tarkoitukseni on kirjoittaa blogiini kaikista asioista, jotka koskettavat elämääni, myös niistä huonoista. Haluan myös tuoda lapsettomuutta avoimesti esille. :) Olet tervetullut seuraamaan myös jatkossakin. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥