perjantai 21. maaliskuuta 2014

Inseminaatio

Tänään se sitten oli. Niin mikä? Noh, se inseminaatio tietenkin. Kerroin ystävälleni toimeenpiteen jälkeen. Viime yönä tuli nukuttua todella huonosti. Jännitin ja pelkäsin niin paljon tulevaa. Pelkäsin, että ovulaatio olisi mennyt jo ohi. Pelkäsin, että toimenpide sattuisi. Jännitin onnistuuko tämä. Stressikerroin oli todella suuri. 
Aamulla kuitenkin herätyskello soitti kuudelta ja parin tunnin yöunien jälkeen ei tehnyt yhtään mieli nousta.  Kuitenkin pakotin itseni nousemaan, koska ajatus siitä, että ehkäpä raskaustesti kahden viikon päästä näyttäisi jotain muutakin kuin negatiivista lohdutti minua vähän. :) Huomasin aamulla, että alavatsaani sattui todella paljon. Niin paljon, että bussipysäkille kävelykin tuntui tuskalta. 

Noin kahdeksan aikaan olimme jo Tampereen Sairaalalla Ovumian klinikalla. Jere kävi luovuttamassa spermaa ja minä odottelin sillä välin odotusaulassa. Luovutus sujui hyvin. Tämän jälkeen suuntasimme Kalevan abc:lle pariksi tunniksi viettämään aikaa, koska inseminaatio olisi vasta kello 11.20.  Joimme kahvit ja keskustelimme näistä hoidoista ja muista asioista. :) Aika tuntui matelevan eteenpäin, kun kärsimättömästi odottelimme. Kun kello tuli kymmenen, aloimme valmistautumaan sairaalalle lähtöön. 

Lapsettomuuspoliklinikalla saimme kuitenkin odotella 40 minuuttia ennen omaa vuoroamme ja aikakin oli 10 minuuttia myöhässä. Kun vihdoin oma vuoroni tuli kävelin rohkeasti toimenpidehuoneeseen, jossa lääkäri jo odotteli. Allekirjoitin muutaman lomakkeen, jotka Jere oli allekirjoittanut jo aamulla. Kerroin lääkärille alavatsassa tuntuvasta kivusta ja sen voimakkuudesta. Lääkäri epäili, että kysessä olisi ovulaatio. Tarkistettiin kuitenkin vielä ultraamalla ja ovulaatiohan se oli. Lääkäri kertoi, että ovulaatio tapahtuu ihan parin tunnin sisällä, joten ajoituksemme oli juuri oikea! :) Tämä loi minulle toivon tunteen ja siitä lähtien toiveet ovat olleet todella korkealla. Kunhan vain eivät romahtaisi yhtä nopeasti kuin nousivat.

Toimenpide ei sattunut ollenkaan ja lääkärin todetessa sen olevan ohitse, ihmettelin, että siinäkö se nyt oli. Eipä ollut kummoinen. Ohjeeksi sain tehdä tasan kahden viikon päästä raskaustestin ja ilmoitella poliklinikalle sen tuloksesta. Jos tulos olisi positiivinen, tehtäisiin ultra poliklinikalla. Jos negatiivinen, jatkettaisiin samallta tavalla kuin tämäkin kierto. Eli kp 3-7 söisin femaria. Tosin seurantaultra kuulemma aikaistettasiin jo kp 9:lle. 
Kotiin päästyäni kipu alavatsassani oli kasvanut niin suureksi, että en enää kestänyt vaan heitin pääni tyynyyn ja suljin silmäni. Toivon nukahtavani. Toivon, että herätessäni kipu olisi poissa. Näin kävi. :)

Toivon niin paljon, että tämä olisi se meidän kiertomme! 

4 kommenttia:

  1. Peukut on täällä pystyssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! :) Kiitos <3 Tässä todellakin tarvii laittaa jokainen peukku ja varvas pystyyn, että onni osuisi kohdalle! :)

      Poista
  2. Peukut pystyssä täälläkin :) Kai jatkat sitten raskausblogina tätä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 :) Tarkoitus olisi jatkaa raskausblogina, jos sinne asti päästään. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥